Pelastustyöt jatkuvat Indonesian tsunamin jälkeen – useiden pelätään kuolleen

1:42img
Julkaistu 29.09.2018 04:49

MTV UUTISET - Reuters

Indonesian Sulawesin saareen iskeytyneen tsunamin jäljiltä on löytynyt kuolonuhreja.

Alueella oleva lääkäri kertoo medialle, että ainakin 30 ihmistä on kuollut ja kymmeniä loukkaantunut. Uutistoimisto AFP:n paikalla oleva kuvaaja kertoo useista kuolleista.

Viranomaiset eivät ole kertoneet tarkkoja määriä kuolonuhreista, vaan ovat vain vahvistaneet, että kuolonuhreja on.

sulawesi indonesia tsunami maanjäristys (1)

Sulawesin Pulan kaupunkiin hyökyi kaksimetrinen tsunami 28.9. Ihmiset kävelevät tuhoutuneella rannalla ruumiiden ohi, jotka on peitetty sinisellä kankaalla.

Kuolonuhrien määrän pelätään nousevan kun pelastustyöt etenevät. Viranomaisilla on ollut vaikeuksia pelastustöissä, koska Palun ja Donggalan alueille on vaikea päästä ja tsunami on aiheuttanut isoja sähkökatkoja. 

Kaksimetrinen hyökyaalto iski eilen Palun kaupunkiin voimakkaan maanjäristyksen jälkeen. Useita rakennuksia sortui 350  000 asukkaan kaupungissa. Sen lentokenttä on suljettu ainakin vuorokaudeksi.

Maanjäristyksen voimakkuus oli 7.5. Maanjäristyksessä kuoli viranomaisten mukaan yksi ihminen ja kymmennen loukkaantui.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat