Pelicans-kapteeni ei ole pelannut kuukausiin – kertoo rohkeasti vaikeuksistaan: "Hakeuduin psykiatrin vastaanotolle"

1:10img
Voit katsoa videolta toisen Joonas Jalvannin tämän kauden SM-liigamaaleista.
Julkaistu 21.02.2022 12:52
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Jääkiekon SM-liigaseura Pelicansin kapteeni Joonas Jalvanti on ollut otteluista yli neljä kuukautta sivussa. Hän kertoo kärsineensä reilu vuosi sitten tulleen tällin aiheuttamista oireista ja olleensa sairauslomalla masennuksen takia.

Jalvanti sai tammikuussa 2021 päähänsä tällin ja kärsi loukkaantumisen seurauksena jatkuvasta päänsärystä. Puolustaja oli tuolloin peleistä yli kaksi kuukautta sivussa, mutta oireet helpottivat sen verran, että hän pystyi vielä palaamaan kaukaloon loppukaudeksi. Jalvanti ei kuitenkaan päässyt takaisin tasolleen.

– Kesä meni harjoitellessa ja valmistautuessa uuteen kauteen, mutta näin jälkikäteen ajateltuna en saanut tai kyennyt kesäharjoituksissa saamaan kaikkea irti itsestäni. Nyt ymmärrän, että jo kesällä minulla oli tiettyjä oireita, Jalvanti kertoo kapteenin tervehdyksessään, jonka Pelicans on tuoreeltaan julkaissut.

Alkuvuoden loukkaantumisesta tulleet oireet alkoivat Jalvannin mukaan uudelleen, kun hän palasi elokuussa 2021 yhteisiin jääharjoituksiin joukkueen kanssa.

– Harjoittelin ja pelasin normaalisti, mutta päänsärkyä esiintyi koko ajan useammin.

Syyskuussa Jalvanti havahtui siihen, että hänen mielialansa oli laskenut.

– Jääkiekko ei antanut enää sitä iloa, minkä olin ennen siitä saanut. Olin väsynyt ja ärtyisä enkä saanut nautintoa mistään muustakaan. Tuntui siltä, että elin sumussa. Lokakuussa tuli seinä vastaan enkä enää yksinkertaisesti pystynyt harjoittelemaan. Hakeuduin psykiatrin vastaanotolle ja siitä lähtien olen ollut sairauslomalla masennuksen takia.

33-vuotias Jalvanti on alkanut viime viikkoina harjoitella rauhallisesti. Hän on käynyt myös jäällä luistelemassa itsekseen, mutta samanlaisia päänsärkyoireita on esiintynyt edelleen.

– Tällä viikolla sain uusia harjoitteita, joiden toivon auttavan toipumisessa. Näemme seuraavan kolmen viikon aikana, tapahtuuko riittävää kehitystä, jotta voisin vielä palata pelaamaan tälle tasolle.

Jalvanti sanoo mielialansa menneen parempaan suuntaan, mutta huomauttaa matkan olevan yhä kesken. 

– Olen löytynyt uusia työkaluja ja oppinut uusia keinoja, joiden avulla henkinen hyvinvointi on mennyt parempaan suuntaan. Odotukseni tulevaisuudesta ovat positiiviset. On ollut hienoa huomata, että intohimoni jääkiekkoa kohtaan ei ole kadonnut mihinkään. Menen päivä kerrallaan eteenpäin ja vaikka en tiedä tulevaisuudesta, niin yritän nauttia täysillä tästä hetkestä.

Jalvanti uskoo palaavansa kaukaloon vielä entistä vahvempana ihmisenä ja jääkiekkoilijana. Hän kiittää joukkuetta ja Pelicansin organisaatiota sekä eri alojen ammattilaisia saamastaan tuesta ja avusta. 

Jalvanti tahkosi syyskaudella 10 ottelua, joissa hän kokosi tehot 2+2. Viimeksi hän pelasi 8. lokakuuta KooKoota vastaan. Jalvanti on edustanut Pelicansia viime kaudesta lähtien.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga