Kärpät vei SM-liigan kahden kriisijoukkueen kohtaamisen, kun se kaatoi Pelicansin Oulussa maalein 5–4. Lehdistötilaisuudessa nähtiin helpottunut Ville Mäntymaa. Juhamatti Yli-Junnilan manasi omiensa virheitä.
Kärpät katkaisi voitollaan seitsemän ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa nähtiin helpottunut päävalmentaja Ville Mäntymaa. Mäntymaan asema Kärppien penkin takana on asetettu kyseenalaiseksi viime aikojen rämpimisen vuoksi. Muun muassa MTV Urheilun asiantuntija Petri Kontiola ilmaisi suoraan näkemyksensä, että Kärppien tulisi vaihtaa valmentajaa.
– Jokainen ymmärtää, että erittäin iso voitto meille. Kolme pistettä. Ei missään tapauksessa tullut helpolla, Mäntymaa kuvaili.
Kärpät johti ottelua kolmannen erän lopussa maalein 5–3, mutta Pelicans nousi kaksi ja puoli minuuttia ennen päätöstä maalin päähän Jonas Enlundin osumalla. Lahtelaiset painoivat vimmatusti päälle, mutta Kärpät kesti.
– Meidän tyyliin laitetaan peli jännäksi ja vielä taistellaan loppuun asti, ettei vaan tule yhtään helpolla, Mäntymaa veisteli.
LUE MYÖS: Kärpissä tehty massiivinen päätös – liekit roihahtavat torstai-iltana Liigassa: "Miten se voikin kulminoitua nyt tähän?"
Kärpät sai otteluun mieluisan vahvistuksen, kun lokakuussa loukkaantunut Teemu Turunen palasi kokoonpanoon. Turusen paluu oli upea, kun hän viimeisteli tehot 2+1.
– Olen aikasemmin sanonutkin, että ei pelkästään tehopisteet, vaan taistelijan luonne, tiikerinsilmä, mitä hän tuo tuonne kaukaloon ja sitten samalla suunnannäyttöä muulle pelaajistolle. Erittäin toivottu pelaaja takaisin kokoonpanoon, Mäntymaa kiitteli.
4:43
Kärppien muita tehomiehiä olivat Michal Kovarcik (0+3), Ben Tardif (2+0), Reid Gardiner (1+1) sekä ensimmäisen ottelunsa Kärppien paidassa pelannut puolustaja Marcus Björk (+2) Pelicansin tehokkain oli Elias Vilen tehoin 1+2.
Pelicans-leirissä tunnelma oli tyystin erilainen. Lahtelaiset ovat nyt hävinneet neljä ottelua peräjälkeen ja joukkueen sijoitus on odotuksiin nähden surkea 13:s. Ero sijalla 12 oleviin Kärppiin repesi viiteen pisteeseen.
Päävalmentaja Juhamatti Yli-Junnila näki joukkueensa pelissä hyviä jaksoja, mutta kokonaisuus jäi pakkasen puolelle.
– Vähän turhan helppoja maaleja tulee. Kahden pelaajan läpi kuljetetaan kiekkoa alueelle ja tehdään maali. Hyvinkin tehokkaasti vastustaja niistä tilanteista viimeisteli. Se on sellainen, mitä meidän pitää parantaa. Hirveästi tulee pelissä kuin pelissä tuollaisia ohhoh-maaleja tilanteista, mitkä eivät edes oikeastaan ole vaarallisia tilanteita, Yli-Junnila manasi.
– Hyvä taistelu lopussa, päästiin maalin päähän ja oli omat paikkamme kuudella viittä vastaan. Tällä kertaa se ei pomppinut meidän suuntaamme.
LUE MYÖS: Pelicans reagoi matalaliitoon – kiperään valmentajakysymykseen haettiin oikeita sanoja: "Tuota noin..."
Yli-Junnilalta kysyttiin, voiko hän olla tyytyväinen joukkueensa peliin, vaikka pisteitä ei matkaan herunutkaan.
– En voi tyytyväinen olla, kun viisi menee omiin. Hyvin pettynyt, ja varsinkin niihin yksittäisiin virheisiin, huonoihin peleihin, mistä ne vastustajan maalit tulevat. Niistä meidän pitää päästä eroon, päävalmentaja jyrähti.
Pelicans kyntää nyt syvällä, mutta niin oli tilanne myös viime syksynä. Tuolloin kurssi kääntyi Tommi Niemelän johdolla Yli-Junnilan toimiessa apuvalmentajana, ja keväällä joukkue pelasi finaaleissa Tapparaa vastaan. Yli-Junnila ei ollut innostunut miettimään yhtäläisyyksiä viime vuoden vaikeuksiin.
–Ei me tässä viime kautta muistella, päävalmentaja keskeytti kysyjän puheen.