Pepe Willberg ja Pauliina Visuri halusivat monipuolisuutta ruokavalioonsa ja enemmän liikuntaa.
Laulaja-säveltäjä Pepe Willberg ja managerivaimo Pauliina Visuri lähtivät muuttamaan elintapojaan lääkäri Pippa Laukan johdolla Olet mitä syöt -ohjelmassa.
Pariskunta kertoi MTV Uutisille tuoreeltaan elämäntaparemonttinsa jälkeen, että he totesivat hiljattain tarpeen muutokseen oleva todellinen. Willberg myöntää, että vaikka hän on aina pitänyt itseään hyväkuntoisena, on vuosikymmenten ajan päässyt kertymään hieman ylimääräistä massaa. Visuri komppaa puolisoaan.
– Ikää tulee, painoa tulee ja väsyttää. Pakko ruveta miettimään, että mitä voisi tehdä eri tavalla, Visuri miettii.
Erityisesti poikkeusaikana parin elämässä korostui säännöllisyyden ja rutiinien puute. Kaksikko myös söi paljon ravintoloissa niiden ollessa auki, eikä ruokailu ollut monipuolista.
– Liikkuminen muuttui vähäisemmäksi ja sitten kun mitään muuta ei tapahtunut, Visuri kertoo.
Willbergin mukaaan pariskunnalla ei varsinaisesti ollut paheita, mutta laskisi paheeksi kuitenkin sen, että he "tekivät liian vähän".
– Liian raskasta ruokaa liian usein ja liian vähän salaattia. Sitten liikaa jälkiruokia ja tuommoista herkuttelua. Se oli semmoinen juttu, missä piti ryhdistäytyä. Kaikkea vähemmän, vähemmälläkin tulee toimeen ja vähempikin voi olla hyvä, Visuri linjaa.
– Vähemmän voita leivät päälle. Aijai, sattuu, sattuu, Willberg harmittelee.
Pienetkin valinnat osoittautuivat toisinaan muusikon mukaan yllättävän hankaliksi.
– Aamiainen on mulle tärkeä, olen vanhemmalla iällä oppinut syömään leipää teen kanssa aamuisin. Nyt jouduin luopumaan voileivästä, ja joka toinen aamu on kaurapuuroa.