Perhe jakoi verenmyrkytykseen sairastuneen Mian, 4, tarinan: Hänen molemmat kätensä ja jalkansa amputoitiin

0:29img
Julkaistu 13.08.2018 10:48
Toimittajan kuva

Outi Jaatinen

outi.jaatinen@mtv.fi

Neljävuotias Mia sai verenmyrkytyksen ja oli vähällä kuolla. Tyttö selvisi, mutta hänen molemmat kätensä ja jalkansa jouduttiin amputoimaan. Nyt tyttö opettelee uudenlaista elämää, ja on vanhempien mukaan ollut hurjan reipas.

Yllä olevalla videolla kerrotaan, miten syöpää sairastava 4-vuotias Jamilla tapasi idolinsa.

Mia Wilkinson oli kuten kuka tahansa nelivuotias tyttö. Hän rakasti uimista, voimistelua, piirtämistä ja maalaamista.

Lokakuussa 2017 hän kuitenkin sairastui vakavasti, kun bakteeri aiheutti hänelle verenmyrkytyksen, kertoo Daily Mail -lehti.

Ensin mahakipua

Perjantai-iltapäivänä lokakuun 13. päivä Brisbanessa asuva Mia leikki perheensä kanssa samaan tapaan kuin minä tahansa muunakin päivänä.

Pian tyttö alkoi valittaa mahakipua.

– Meillä oli normaali aamupäivä, ja iltapäivällä hän alkoi voida huonosti. Otin hänet syliini ja halasin. Hän ei tässä vaiheessa vaikuttanut mitenkään erilaiselta, kertoo 40-vuotias Peter-isä Daily Mail Australia -sivustolle.

Muutaman tunnin päästä Mia alkoi oksentaa.

Lauantaiaamuna vanhemmat veivät tytön lääkäriin. Mialla todettiin suolistobakteeri hänen flunssan kaltaisten oireidensa vuoksi.

Suolistobakteeri

– Palasimme kotiin, ja hänen levätessään huomasimme, että hän käyttäytyi sekavasti. Kysyimme häneltä asioita, mutta hän ei katsonut meihin tai vastannut, Amy-äiti kertoo.

Vanhemmat eivät olleet koskaan nähneet kenenkään kolmesta lapsestaan käyttäytyvän tuolla tavalla, joten he päättivät viedä Mian sairaalaan.

– Kun pääsimme sinne, Mia kertoi, että ei pysty laittamaan jaloilleen painoa kovan kivun vuoksi.

Uusi diagnoosi oli influenssa B ja virukseen liittyvä lihastulehdus. Tyttö lähetettiin kotiin lepäämään.

sairaala, lapsi, vanhemmat

Mia oli teholla kuusi päivää.

Olo ei kohentunut

Amyn mukaan hän pysyi koko yön tyttärensä vierellä tämän huoneessa.

Tunnin välein hän heräsi herätyskellon soittoon, jotta hän voisi varmistaa, että tytöllä oli kaikki kunnossa.

– Mialla oli flunssa, joten halusimme pitää häntä silmällä ja varmistaa välillä tönäisyllä, että hän vielä reagoi, Amy kertoo.

Seuraavana päivänä Mian kunto ei ollut muuttunut suuntaan tai toiseen. Hän oli edelleen huonovointinen ja veltto.

Vanhemmat ajattelivat, että tytöllä oli vain nuha ja että hän tarvitsisi lepoa.

Verenmyrkytys

Sunnuntai-iltapäivänä Amy huomasi, että Mian toisessa jalassa oli vaaleanviolettia ihottumaa.

Amy ja Peter veivät Mian kiireen vilkkaa takaisin sairaalaan. Lääkärit totesivat, että Mialla on verenmyrkytys.

– Emme tienneet, kuinka paha tilanne oli, ennen kuin saavuimme sairaalaan. Mia otettiin saman tien hoitoon ja hoitohenkilökunta kerääntyi hänen ympärilleen. Emme ikinä unohda tuota näkyä, Amy kertoo.

lapsi, sairaala

Peter ja Amy seurasivat sivusta tyttärensä ahdinkoa.

Vanhemmat avuttomia

Amyn mukaan he tunsivat olonsa avuttomiksi.

– Hän huusi meitä luokseen. Häntä pelotti olla siinä kaikkien hoitajien ympäröimänä. Halusin huolehtia hänestä, mutta en voinut tehdä niin, Peter kertoo.

Hoitoon viime hetkellä

Lääkärien mukaan tyttö olisi todennäköisesti kuollut, jos hänet olisi tuotu sairaalaan yhtään myöhemmin.

Verenmyrkytysdiagnoosin jälkeen Mian kehon puolustusjärjestelmä alkoi käydä ylikierroksilla muun muassa influenssan ja leviävän streptokokki A -infektion vuoksi.

Mian tila oli niin vakava, että hänet vietiin tehohoitoon.

Sydän pysähtyi

Keskiyöllä Mian sydän lakkasi lyömästä.

– Silloin luulimme, että menetämme hänet.

Peterille ja Amylle kerrottiin, että pahin voisi tapahtua.

Käänne parempaan

Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä Mia kuitenkin selvisi.

– Kun Mia lopulta alkoi voida paremmin, hänen lääkkeitään vähennetiin. Verenohennuslääkkeillä yritettiin saada hyytymät pois.

– Mian käsien ja jalkojen väri palautui välittömästi normaalimmaksi ja elimme siinä toivossa, että hän menettäisi vain sormenpäänsä tai varpaansa.

Jalat ja kädet amputoitiin

Sairaus vaati kuitenkin veronsa. Mian käsivarret kyynärpäästä alaspäin ja sääret polvesta alaspäin jouduttiin amputoimaan.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Vanhemmat olivat samalla helpottuneita, mutta surullisia.

– Oli rankkaa katsoa sitä, kun hän menetti kätensä ja jalkansa, Peter kertoo.

Mia oli tehohoidossa kaiken kaikkiaan kuusi päivää.

Uudenlainen elämä

Leikkauksen jälkeen Mia joutui opettelemaan uudelleen kävelemään jalkaproteeseeillaan.

Nyt hän opettelee uutta elämäänsä samalla, kun hän käy läpi ihosiirrännäisleikkauksia ja lääkärintarkastuksia.

– Mian kädet ovat parantuneet hyvin, ja hän hämmästyttää kaikkia lannistumattomuudellaan ja mukautumiskyvyllään, vanhemmat ylistävät.

Mia on myös vahvistunut, ja tänä vuonna hän aloittaa koulun. Hän opettelee kirjoittamaan ja syömään itse.

Energinen puuhailija

Vanhempien mukaan Mia liikkuu energisesti pyörätuolilla ja pystyy liikkumaan ympäri taloa ryömimällä käsivarsiensa ja polviensa avulla.

– Häntä ei pidättele mikään. Mia opettelee nyt uudenlaista elämää. Hän on oppinut piirtämään, maalamaan, leikkimään nukketalollaan ja käyttämään tablettia.

Perhe ei halua muistella traumaattisia hetkiä. He yrittävät elää nauttia ja nykyhetkestä.

– Kuluneet 10 kuukautta ovat olleet täynnä surua ja haasteita, mutta Mia on onnellinen terve ja hän pärjää mainiosti. Vain se on tärkeää.

Tarina tueksi muille

Peter ja Amy halusivat jakaa tarinansa, jotta muut saisivat heidän kertomuksestaan voimaa.

He neuvovat ihmisiä myös nauttimaan tästä hetkestä.

– Nauttikaa elämästä. Älkää huolehtiko tulevasta.

Lähde: Dailymail.co.uk, Au.news.yahoo.com

Tuoreimmat aiheesta

Perhe