Perinteinen perhekäsitys muuttuu – tiedätkö, mikä on apilaperhe?

– En tiedä, onko perheellä virallista määritelmää. Jotkut sanovat, että perhettä ovat he, jotka syövät samasta jääkaapista. Sanoisin, että ennemmin vaikuttaa se, miten kokee oman perheen ja keitä siihen kuuluu. Ja sekin voi vaihdella eri aikoina, pohtii Hanna-Leena Autio.

Autio on ollut mukana toimittamassa teosta Sateenkaaren alla – kertomuksia perheistä. Kirjassa ääneen pääsevät ne perheet, joita kutsutaan sateenkaariperheiksi – siis esimerkiksi naisparit, miesparit, transvanhemmat, tukiperheet, sukusolujen luovuttajat ja etävanhemmat.

– Teos on ennen kaikkea tehty vertaistueksi sateenkaari-ihmisille, jotka haluavat lapsia, miettivät, miten lapsia voi saada ja toisaalta taas niille, keillä on jo perhe ja jotka kaipaavat vertaistukea ja mielellään kuulevat muiden tarinoita, Autio sanoo.

– Kirjassa on homomiesten tarinoita: on lapsen kaipuu, eikä välttämättä löydy keinoa lapsen saamiseen. On myös tarinoita onnistumisesta, jossa miehet kertovat lämmöllä perheestään. Kirjassa on myös lapsettomien tarinoita: osalla prosessi on kesken ja he yrittävät saada lasta, mutta se ei onnistu syystä tai toisesta. Nämä ovat jotenkin erityisen lähellä sydäntäni.

Sateenkaariperheitä ei tilastoida

Erotaan, syntyy uusioperheitä, jäädään lapsettomiksi. Yksi isä, kaksi, kolme? Sateenkaariperheitä on lukemattomia erilaisia. Yksi kenties tuntemattomammista termeistä on apilaperhe.

– Tässä lapsella on biologiset vanhemmat ja x-määrä sosiaalisia vanhempia. Tyypillinen tilanne voisi olla sellainen, että olisi naispari, joka haluaisi saada lapsen miehen avustuksella. Joko yksittäinen mies tai miespari tulisi näin osaksi lapsen elämää, Autio kuvaa.

Sosiaalinen vanhempi on termi sellaiselle vanhemmalle, joka ei ole biologisesti, geneettisesti tai välttämättä edes juridisesti sukua lapselle.

– On jokaisesta perheestä kiinni, miten vanhemmuus jaetaan: jaetaanko tasan, asutaan lähekkäin ja lapsi asuu vuoroviikoin eri vanhempien luona. Mahdollisuuksia on paljon.

Sateenkaariperheitä ei Suomessa tilastoida. Kenties tunnetuin sateenkaariperheen muoto on kahden äidin perhe. Vuonna 1989 julkaistu Heather Has Two Mommies (suom. Heatherilla on kaksi äitiä) on tiettävästi ensimmäinen kahden äidin perheestä kertova lastenkirja. Vuonna 1981 julkaistu Mette bor hos Morten og Erik (suom. Mette asuu Mortenin ja Erikin luona) puolestaan kertoo miesparista.

– Kahden äidin perhe on helposti tunnistettava. Jos lapsella on trans-taustainen vanhempi, perhe voi ulkoisesti näyttää normiperheeltä, vaikka he itse määrittäisivät itsensä sateenkaariperheeksi.

Lapsella voi lain mukaan olla vain kaksi vanhempaa

Sateenkaariperheisiin liittyy tiettyjä lakiteknisiä ongelmia. Yksi näistä on sosiaalisen vanhemman asema.

– Jos naispari on rekisteröinyt parisuhteen ja saa lapsen, voidaan perheensisäistä adoptiota hakea vasta, kun lapsi on syntynyt. Hakemiseen voi mennä useampia kuukausia. Suomeen pitäisi saada äitiysolettama, jossa ennen lapsen syntymää myös sosiaalinen äiti, joka ei synnytä lasta, saisi täydet vanhemman oikeudet, Autio kuvaa.

Apilaperheiden elämää hankaloittaa se, että Suomessa lapsella voi lain mukaan olla vain kaksi vanhempaa – ei enempää.

– Eli lapsella on biologinen äiti ja biologinen isä, mutta sosiaaliset vanhemmat jäävät ilman mitään asemaa.

Suomessa on edelleen voimassa laki, jonka mukaan juridista sukupuoltaan korjaavan täytyy olla sekä steriili että naimaton.

– On ihmisoikeuksien vastaista, että vaaditaan lisääntymiskyvyttömyyttä. Se hankaloittaa huomattavasti perheen perustamista, Autio sanoo.

Transsukupuolisen tarina

”Olen halunnut lapsia todella pitkään, jo siitä asti, kun olin 16-vuotias.

Eniten lasten hankinnassa mietityttää se, onko ylipäätään tapaa, jolla minäkin voisin olla vanhempi. Koska olen transmies, minun piti todistaa olevani hedelmätön, jotta henkilötunnukseni suostuttiin muuttamaan ja minut tunnustettiin yhteiskunnan silmissä mieheksi. Kokemus oli aika hurja, sillä en ole vielä edes 30-vuotias eikä minulle annettu vaihtoehtoja. Transsukupuolisuus ei ole valinta, vaan jo muutenkin rankka ja vaikea asia, jota entisestään pahentaa laki pakkosterilisaatiosta.

En ole myöskään kuullut yhdestäkään transsukupuolisesta, joka olisi onnistunut Suomessa adoptoimaan lapsen tai toimimaan sijaisperheenä huostaanotetuille,  joten vaikka tällaista ei mikään laki kielläkään, tuntuvat ne silti itsestä mahdottomilta ja saavuttamattomilta asioilta.

Ehkä omiin pelkoihin vaikuttaa osaltaan transsukupuolisuusdiagnoosin roikkuminen edelleen mielisairausluokituksessa, johon se ei todellakaan kuuluisi.  On vaikea luottaa siihen, ettei diagnoosini vaikuttaisi negatiivisesti adoptio- ja/tai sijaisperheeksihakuprosessin aikana.

Kaikista näistä syistä toivoisinkin, että translakia uudistettaisiin pikaisesti ja lisäksi olisi mahtavaa saada ennakkotapauksia transihmisille mahdollistuneista adoptio- ja sijaislapsista.

Jos se päivä koittaa, että minua kutsuttaisiin sateenkaarivanhemmaksi, ratkeisin varmasti onnesta, sillä se tarkoittaisi, että minullakin olisi vihdoin lapsi/lapsia. Koska olen suhteellisen sinut transsukupuolisuuteni suhteen, ei luokittelu sateenkaarivanhemmaksi tai sateenkaariperheeksi olisi minulle muuta kuin hyvä ja positiivinen asia. Tykkään todella paljon myös termistä "apilaperhe" enkä kavahtaisi sellaistakaan mahdollisuutta omalla kohdallani.

On vaikeaa antaa muille neuvoja, kuinka toimia itseä vastaavassa tilanteessa, kun itsekin olen (vielä) pelkojeni vanki. Ehkä toivottaisin meille kaikille rohkeutta ja periksiantamattomuutta sekä luottoa siihen, että tavalla tai toisella niitä lapsia meidänkin elämäämme tupsahtaa. Ainakin itsestä tuntuisi hyvältä, jos joku sanoisi minulle noin.”

– Taisto*, 29, sinkku

* Taiston nimi on muutettu