Latinalaisen Amerikan Perussa hallitus on julistanut kuivuuden vuoksi poikkeustilan yli sadalle alueelle 60 päiväksi.
Andien vuoristossa kuivuus on kurittanut alpakkalaumoja ja kuihduttanut perunasatoja.
Kansallinen sääpalvelu Senamhi kuvaili kuivuutta yhdeksi pahimmista viimeisen puolen vuosisadan aikana.
– Marraskuu 2022 oli yksi kuivimmista 58 viime vuoden aikana useilla sääasemilla Andien alueella, Senamhi raportoi.
"Minun alpakkani ovat kuolleet"
Eniten ovat kärsineet maan eteläosassa Arequipan ja Punon alueiden maaseutuyhteisöt, jotka ovat maan hallituksen mukaan välittömässä vaarassa vesipulan vuoksi. Andikylien ketsuan ja aymaran kieltä puhuvat alkuperäiskansat ovat kärsineet kriittisistä sadon ja karjan menetyksistä.
– Alpakat kuolevat veden ja rehun puutteen vuoksi. Minun alpakkani ovat kuolleet, alpakkafarmari Isabel Bellido kertoi uutistoimisto AFP:lle vuoristokodissaan Lagunillasissa, lähellä Punoa.
Puno on hallintoalueen pääkaupunki ja sijaitsee 4 200 metrin korkeudessa, noin 850 kilometriä Limasta kaakkoon.
Laamoihin ja alpakoihin erikoistunut eläinlääkäri Carlos Pacheco sanoo, että pahin tilanne on, jos kuivuus jatkuu pitkään.
– Eläimet ovat jo aliravittuja, eikä laitumia ole.
Andien korkeassa ilmanalassa lämpötilat voivat pudota jopa 20 miinusasteeseen ja aiheuttaa lampaiden ja alpakoiden massakuolemia. Eläimet ovat keskeisiä vuoristokylien asukkaiden toimeentulon kannalta.