Paikallisjärjestöjen mukaan erottamisprosessi on aloitettava välittömästi.
Perussuomalaisten paikallisjärjestöt vaativat lapsipornokommentteja esittäneen Oula Lintulan erottamista.
Keskisuomalainen uutisoi maanantaina perussuomalaisten alue- ja kuntavaaliehdokkaana olevan Lintulan haluavan sallia "ei-todellisuuspohjaisen lapsipornon". Tällaista olisivat hänen mukaansa esimerkiksi animaatiot.
Myöhemmin maanantaina Jyväskylän seudun perussuomalaiset ja Äänekosken perussuomalaiset tiedottivat irtisanoutuvansa kaikista lapsipornon hyväksymiseen liittyvistä kannoista.
– Tällaisen ajatusmaailman omaavat henkilöt eivät kuulu puolueeseen ja erottamisprosessi on aloitettava välittömästi, tiedotteessa todetaan.
Tiedotteessa ei suoraan mainita nimeltä Lintulaa.
Tiedotteen ovat allekirjoittaneet Jyväskylän yhdistyksen puheenjohtaja Henri Sorvali ja Äänekosken yhdistyksen puheenjohtaja Joni Kotilainen.
Suomen Monikkoperheet -yhdistys erottaa Lintulan
Myös Suomen Monikkoperheet ry on ilmoittanut, että se ei hyväksy Lintulan näkemyksiä.
Lintula on yhdistyksen hallituksen varajäsen.
Monikkoperheellä tarkoitetaan perhettä, johon on syntynyt useampi kuin yksi lapsi kerrallaan.
Yhdistys kertoo kokoontuvansa tiistaina ja käynnistävänsä prosessin Lintulan erottamiseksi.
Näin Lintula kommentoi
Lintula on julkaissut kommenteistaan tiedotteen, jossa hän perustelee kantaansa.
Hän kertoo uskovansa, että rikosten, joilla ei ole uhria, ei tulisi olla rikoksia. Hän nimeää tällaisiksi rikoksiksi kiihottamisen kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisen.
Lintula kirjoittaa lapsipornon olevan lähtökohtaisesti rikos, jossa on uhri. Hän toteaa tilanteen kuitenkin muuttuvan täysin, kun kyse on esimerkiksi piirretyistä.
– Pidän suorastaan loukkauksena niitä todellisia hyväksikäytön uhreja kohtaan sitä, että keskustelussa heidän kärsimystensä kanssa samaistetaan näiden kuvitteellisten olentojen "kärsimykset".
Lintula kirjoittaa tiedotteessaan faktan ja fiktion eroista sekä käytännössä rinnastaa "ei-todellisuuspohjaisen lapsipornon" fiktiivisiin murhiin, joita nähdään televisiosarjoissa.
Lisäksi Lintula kirjoittaa, että hän ei ole koskaan nähnyt lapsipornoa.