Perustuslakivaliokunta sai tänään aamulla valmiiksi lausuntonsa kiistellystä potilasturvallisuuslaista. Perustuslaillista estettä laille ei ole ja valiokunta pitää yksimielisesti sen säätämistä perusteltuna.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) kertoo MTV Uutisille, että potilasturvallisuuslain säätämistä pidetään tarpeellisena
– Perustuslakivaliokunnan lausunto oli yksimielinen ja siinä todettiin, että vaikka työtaisteluoikeus on merkittävä perusoikeus, niin siitä huolimatta hengen ja terveyden turvaamiseksi oli laki ehdottomasti säädettävä.
Potilasturvallisuuslailla pyritään varmistamaan, ettei potilaiden henki ja terveys vaarannu hoitajien työtaisteluiden takia. Laki velvoittanee suojelutyöhön esimerkiksi teho-osastoilla.
Lue myös: Pikavauhdilla valmisteltu ja kiistelty potilasturvallisuuslaki tänään eduskunnan käsittelyssä
Ojala-Niemelä kertoo, että valiokunnan kuulemat asiantuntijat olivat yksimielisiä lain tarpeellisuudesta.
– Taustalla oli jo hieman vastaava tapaus vuodelta 2007. Kyse oli silloin joukkoirtisanoutumisesta. Meillä oli jo askelmerkkejä sieltä valmiina. Ainoa asia, mihin asiantuntijat kiinnittivät huomiota, oli se, että kotihoidon käsite on liian laaja määritelmä, hän toteaa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan on ratkaistava se, mitkä osat kotihoitoa on rajattava alkko-oikeuden ulkopuolelle.
– Kotihoidossakin on tällaisia toimintoja hengen ja terveyden säilymiseksi, kuten ruoka ja juoma tai sitten jatkuva lääkitys. Sitten siellä on myös sellaisia toimintoja, joiden laiminlyönti ei uhkaa henkeä ja terveyttä. Ne voitaisiin rajata lain ulkopuolelle, Ojala-Niemelä sanoo.
Potilasturvallisuuslaki mahdollistaa hoitohenkilökunnalle lakkoilun, mutta ei kaikissa paikoissa.
– Vaikka laki säädetään, valiokunta katsoo, että sosiaali- ja terveysalalla on edelleen mahdollisuus työtaistelutoimenpiteisiin varsin laajasti, Ojala-Niemelä kertoo.
Perustuslakivaliokunnan näkökulmasta harkinnan ydin oli se, meneekö hengen ja terveyden turvaaminen työtaisteluoikeuden edelle. Hoitajajärjestöt ovat korostaneet työtaisteluiden olevan perusoikeus.
– Työtaisteluoikeus ja ammatillinen yhdistymisvapaus, johon tämä työtaisteluoikeus sisältyy, on tärkeä perusoikeus. Valiokunnassa kuitenkin katsottiin, että hengen ja terveyden säilyttäminen on tärkeämpää ja sitä ei saa lakollakaan uhata.
Laki voimassa ehkä tiistaina
Potilasturvallisuuslain käsittely eduskunnassa jatkuu siten, että seuraavaksi sosiaali- ja terveysvaliokunta tekee lakiesityksestä mietinnön.
MTV Uutisten tietojen mukaan hallituspuolueet ovat päässeet lakiesityksen suurista linjoista sopuun, ja aiemmin lakia vastustanut Vasemmistoliitto saataisiin muutamilla muutoksilla esityksen taakse.
Tavoitteena on, että lakiesityksen ensimmäinen käsittely eduskunnan suuressa salissa olisi jo tänään ja toinen käsittely maanantaina. Näin tasavallan presidentti voisi vahvistaa lain alkuviikosta ja laki tulisi voimaan ensi tiistaina.
Suurta kiirettä potilasturvallisuuslaille ei juuri nyt ole, sillä hoitajajärjestöt Tehy ja Super ovat peruneet teho-osastoille suunnatut lakot. Järjestöt ovat kuitenkin toteuttamassa joukkoirtisanomisia erikoissairaanhoidossa myöhemmin.
Hoitajien palkkakiistan sovittelu jatkuu valtakunnansovittelijan johdolla ensi maanantaina.