Slush-tapahtumassa pöhisevät mahdollisesti seuraavat miljardien eurojen arvoiset Woltin kaltaiset yritykset.
MTV Uutiset haastatteli Slushissa Woltin toimitusjohtajaa Miki Kuusta. Wolt myytiin vastikään yhdysvaltalaiselle Doordash-yritykselle seitsemällä miljardilla eurolla.
Mutta mitä ovat ne seuraavat Woltit ja suuret tarinat?
– Suomen startup-kentässä on hienoa, että aivan jokaisella alalla on tosi kiinnostavia yrityksiä, Kuusi sanoo.
Woltin Kuusen mukaan tällaiset yritykset toimivat esimerkiksi ilmastonmuutoksen, energiatuotannon, kuluttajapalveluiden ja yritysten softapalveluiden parissa.
– Aivan laidasta laitaan, mahtava asia.
Kuusi ei halua tarkemmin mainita yrityksiä nimeltä, jotka voisivat olla hyviä ehdokkaita tulevaisuuden menestyjiksi.
Hän kuitenkin mainitsee esimerkkinä suomalaisen ohjelmistokehittäjä Aivenin, joka julkaisi uuden rahoituskierroksen ja se arvioitin noin 2 miljardin arvoiseksi.
– Mitä yrityskenttää tunnen, uskon, että monia hyviä uutisia on tulossa, Kuusi sanoo.
Vesterbacka innoissaan monesta alasta
Myös startup-pöhisijä Peter Vesterbacka oli Slushissa. Hän arvioi että tulevia menestyksen aloja tulevat olemaan koulutus, markkinointi tekoäly ja kryptopuoli.
– Koulutuksen ympärillä on paljon todella kiinnostavaa tekemistä. Markkinoinnin alueella on myös todella paljon, kuten yrityksiä Smartly, Supermetrics, pitkä lista markkinointiteknologiaa tekevää porukkaa.
– Me suomalaiset tunnetusti ollaan maailman parhaita markkinoijia. Tekoälyn ympärillä (toiminta) jatkuu vahvana, Vesterbacka sanoo.
Monille hieman tuntemattomampi ala on myös virtuaaliset palvelut ja tuotteet sekä kryptopelit. Vesterbacka arvioi, että tällä saralla on kasvupotentiaalia.
– Näissä yhdistyy kaksi suomalaista vahvuutta, krypto-osaaminen ja peliosaaminen. Tullaan näkemään todella isoja asioita, jotka lähtevät Suomesta.
Miten käy Tallinnan-tunnelille?
Vesterbacka on tullut tunnetuksi viime vuosina myös Helsinki-Tallinna-tunneliprojektista.
Hänen mukaansa molempien hallitusten kanssa keskustellaan säännöllisesti. Startup-pöhisijä haluaisi kiirehtiä, mutta maiden hallinnot ovat hitaampia, hän toteaa.
– Taustalla tehdään joka päivä duunia ja eteenpäin mennään. Eiköhän me päästä tekemään ensimmäinen kahdeksan kilometrin koeporaus Ota-Keila -asemalta Rysäkarille. Ensi vuoden puolella olisi tarkoitus päästä poraamaan, Vesterbacka sanoo.