Pia Nykänen muistelee häitänsä: "Päivä oli täynnä iloa, naurua ja paljon rakkautta"
Matti ja Pia Nykänen avioituivat 9 vuotta sitten.
Helmikuussa 2019 55-vuotiaana menehtynyt mäkilegenda Matti Nykänen avioitui vuonna 2014 Pia-vaimonsa kanssa Joutsenon kirkossa.
Pia Nykänen on viime päivät muistellut parin häitä, joista tuli 26.7. kuluneeksi yhdeksän vuotta.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Päivä oli täynnä iloa, naurua ja paljon rakkautta. Onnea meille, vaikka onnemme loppui liian aikaisin, hän kirjoittaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Pia Nykänen asuu yhä pariskunnan yhteisessä omakotitalossa Joutsenossa, minne päättyi hänen rakkaan miehensä matka.
Pia kertoi MTV Uutisille viime joulukuussa, että kotona on vielä hääkuvat muistona Matista, mutta muuten hän on lahjoittanut mäkilegendan tavaroita pois. Vuosien aikana suurin suru on helpottanut, eikä hän näe Matista enää unia.
– Sormus on edelleen sormessa. Ehkä se päivä tulee joskus, kun luovun siitä – vielä ei ole sen aika, vaikka olenkin miettinyt sitä. En ole kertaakaan ottanut sormuksia pois, kun ne Matti aikoinaan laittoi sormeeni.
Uusimmat
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
Lataa lisää