Pienkone syöksyi maahan Maltalla – viisi kuollut

0:43img
Julkaistu 24.10.2016 10:05(Päivitetty 24.10.2016 13:01)

MTV UUTISET – STT – REUTERS

Ainakin viisi ihmistä on saanut surmansa lentoturmassa Maltalla, kertoo uutistoimisto Reuters viitaten lentokenttälähteisiin ja silminnäkijöiden kertomuksiin.  

Misrataan Libyaan matkalla ollut pienkone syöksyi maahan heti nousun jälkeen. Koneessa oli kymmenkunta ihmistä.

0:32img

Vahvistamattomien tietojen mukaan koneessa olisi ollut EU:n rajavalvontaviraston Frontexin henkilöstöä. Frontex kiisti asian tuoreeltaan, että kone olisi sen käytössä. Lisäksi Frontexin mukaan koneessa ei ollut sen henkilökuntaa.

Pelastustyöntekijät etsivät mahdollisia eloonjääneitä. 

Kaikki koneessa surmansa saaneet olivat uutistoimisto Reutersin sotilaslähteen mukaan Ranskan kansalaisia. 

Malta Libya

Otsikkoa ja juttua täsmennetty klo 11:43. Frontex on kiistänyt, että koneessa olisi ollut sen henkilökuntaa.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat