Pihlströmin menestyksekäs reissu lähti Jokereista – "Aika palata kotiin"

Antti Pihlström
Antti Pihlström All Over Press
Julkaistu 10.10.2016 10:50

MTV SPORT

Antti Pihlström on Jokereiden uusi vahvistus. Hän ei pue jokeri-paitaa päälleen ensimmäistä kertaa.

Suomessa Pihlström pelasi viimeksi kaudella 2011-12 JYPissä. Kesken kauden alkoi viisi vuotta kestänyt KHL-matka. Tämän syksyn hän pelasi Sveitsissä Fribourgissa. Kotiinpaluu kyti mielessä jo keväällä.

– Tuli sellainen fiilis, että nyt on aika palata kotiin ja päästä tekemään mahdollisimman hyvä suoritus suomalaisen joukkueen kanssa. Saan olla perheen parissa kotona enemmän ja tunnen joukkueesta paljon jätkiä. Moni asia puolsi tätä päätöstä, Pihlström kertoo Jokereiden sivuilla.

Vantaalta lähtöisin oleva Pihlström on pelannut juniorina Jokereissa, viimeksi kaudella 2001-02 A- ja B-junioreiden SM-sarjoissa. Hän teki B-nuorissa 26 peliin 29 tehopistettä. Hän pelasi pitkään jalkapalloa ja vasta B-juniorikaudella alkoi kunnon panostus jääkiekkoon. Sen jälkeen tie vei Bluesiin ja usean mutkan kautta muun muassa NHL:ään ja KHL:ään.

– Olin yli-ikäisenä Jokereiden C-nuorissa. Pelasin samaan aikaan vielä futista HJK:ssa, enkä kesällä treenannut niin paljon lätkää. B:ssä voitimme sitten SM-kultaa, joka oli tietysti ihan huikea juttu. Tosi hyvät muistot on Jokereista ja hienoa on tulla takaisin, Pihlström sanoo.

Pihlström on jokaiselle Leijonafanille tuttu mies, samoin päävalmentaja Jukka Jaloselle. On helppo tietää mitä maailmanmestari tuo Jokereille.

– Pyritään tuomaan energiaa joukkueelle, sitä omaa hyvää kahden suunnan peliä. Sitä kautta yritetään saada onnistumisia, Pihlström sanoo.

Maailmanmestaruuden lisäksi Pihlström on saavuttanut 14-vuotisen ammattilaisuransa aikana olympiapronssin, MM-hopean ja -pronssin sekä SM-pronssin JYPissä.

Tuoreimmat aiheesta

KHL