Pikkupojan teko aiheutti perheen sisälle katkeruutta vuosikymmeniksi.
Vuonna 1949 John William Smithin kotiin ei tuotu joulukuusta. Vanhempien mielestä kuusi oli rahan tuhlausta, ja vaikka heillä olisikin ollut siihen varaa, kuolleen puun tuominen sisään oli perheenäidin mielestä älytön idea.
– Toivoin kuusta epätoivoisesti ja naiivisti ajattelin, että jos meillä olisi sellainen, kaikki tuntisivat olonsa paremmaksi, Smith kertoo vuosikymmenten takaisesta joulusta.
Poika päätti ottaa asian omiin käsiinsä. Muutama päivä ennen joulua hän näki kotimatkallaan kivan näköisen kuusen, jonka ostamiseen poika käytti kaikki säästönsä. Ostoksestaan onnellinen Smith raahasi kuusen reilun puolentoista kilometrin matkan kotiin varoen vahingoittamasta sen oksia.
– Et voi kuvitellakaan, kuinka ylpeä ja innoissani olin, Smith kertoo ja lisää sydämensä hakanneen jännityksestä.
Kuusen aikaansaama ilo vaihtui kuitenkin pian pettymyksen tunteeseen, joka jäi seuraamaan poikaa useiksi vuosiksi.
"Se oli hetki, jolloin kasvoin aikuiseksi"
Toisin kuin poika oletti, vanhemmat eivät ilostuneetkaan kuusesta, vaan suuttuivat pojalle toden teolla. Äiti kutsui poikaa typerykseksi, eikä hän voinut ymmärtää, miksi poika oli tuhlannut kaikki rahansa puuhun, joka heitettäisiin pois muutaman päivän päästä. Äiti purki tiukan rahatilanteen aiheuttaman stressin pieneen poikaansa.
Tapahtuma vei pojalta jouluilon useaksi vuodeksi.
– Hän kutsui minua vastuuttomaksi ja hänen mielestään olin samanlainen kuin isäni kaikkine romanttisine ja typerine satuineni keijuista ja onnellisista lopuista. Se oli hetki, jolloin kasvoin aikuiseksi ja opin elämän realiteetit.
– Hänen mukaansa tulisin päätymään köyhientaloon, koska uskoin niin typeriin asioihin kuin joulukuusiin. Asioihin, jotka eivät merkinneet mitään, Smith kertoo ja lisää, että hänen ostamaansa kuusta ei koskaan tuotu sisään.
Äiti ei ollut koskaan puhunut pojalleen vastaavaan sävyyn, ja siitä kyseisestä joulusta tuli pahin, jonka Smith oli ja on koko elämänsä aikana kokenut. Tämä tapahtuma jäi kummitteleman pojan ja äidin välille kymmeniksi vuosiksi, kunnes jotain ihmeellistä tapahtui.
Sovinto vei mukanaan välejä hiertäneen katkeruuden
Yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin, kun Smith oli viettämässä joulua oman perheensä kanssa, hän ei pystynyt miettimään kuin sitä hetkeä, jolloin viaton joulukuusi sai aikaan niin paljon surua. Tästä joulusta muodostui kuitenkin se, jolloin sotakirveet haudattiin lopullisesti.
Kyseisenä jouluna Smithin äiti oli vierailulla poikansa perheen luona, ja keskellä yötä he kohtasivat toisensa keittiössä.
– Mikään ei tee oikeutta teolleni, mutta toivoin aina, että jonain päivänä kun olet vanhempi, sinä ymmärtäisit. Olen halunnut sanoa jotain jo pitkän aikaa, ja olen iloinen, että se tuli vihdoin ilmi, äiti kertoi kyyneleet silmissään.
Sinä yönä kaksi unetonta ihmistä antoi toisilleen anteeksi äidin paljastaessa, että rahaongelmat olivat tuolloin olleet pahempia kuin poika olisi voinut kuvitellakaan, edes ruokaan ei ollut rahaa. Ahdistus tilanteesta oli aiheuttanut äidin kiukunpurkauksen.
Kaikki se katkeruus ja suru, jotka olivat varjostaneet Smithin elämää vuosikymmenten ajan, oli nyt poissa. Sinä jouluna heidän perheessään nautittiin hyvin vähän tavallisista joululahjoista, leluista ja peleistä, mutta sitäkin enemmän niistä kaikkein tärkeimmistä, anteeksiannosta, rauhasta ja kiitollisuudesta.
Lähde: The Epoch Times
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.