Pilkkijä vajosi jäihin Tuusulassa – sitten putosi apuun kiirehtinyt sauvakävelijä ja lopuksi pintapelastajatkin

heikot jäät jäätilanne jäätynyt järvi 1.03790504
Jaakko Stenroos/All Over Press
Julkaistu 10.01.2021 12:37

MTV UUTISET – STT

Tuusulassa Tuusulanjärven jäihin pudonnutta pilkkijää auttamaan mennyt sauvakävelijä putosi myös jäihin aamupäivällä, pelastuslaitokselta kerrotaan.

Toinen pudonneista pääsi rantaan ennen pelastuslaitoksen saapumista, ja pintapelastajat hakivat toisenkin turvaan.

Paloesimies Pasi Wiiala arvioi, että veden varaan joutuneet olivat avannossa korkeintaan 15–20 minuuttia. Wiiala kertoo ensihoidon tarkastaneen heidät ja uskoo heidän selvinneen tapauksesta säikähdyksellä.

– He ovat märissään ja kylmissään, mutten usko, että sairaalaan asti tarvitsee viedä, hän sanoo.

Wiialan mukaan jäät olivat niin heikkoja, että pintapelastajatkin putosivat niistä välillä läpi, vaikka yrittivät seurata aiempien kulkijoiden jalanjälkiä.

– Tätä on jo toitotettu, mutta jäille ei kannata mennä varsinkaan täällä etelässä, hän muistuttaa.

Tuoreimmat aiheesta

Tuusula