Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä katse kannattaa suunnata taivaalle heti illan pimennyttyä.
Revontulia loimottaa taivaalla kuluvana viikonloppuna koko Suomessa.
Suurimmillaan revontulien todennäköisyys on lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Lue myös: Aurinko on nyt voimissaan – revontulia Välimerellä asti?
Katse taivaalle heti pimetessä
Tulevan yön revontulet voivat jäädä kuitenkin monelta näkemättä, sillä pilvisyys lisääntyy Ilmatieteen laitoksen mukaan illan ja yön aikana. Revontulien näkeminen edellyttää riittävän pilvetöntä säätä.
Yleensä paras aika katsella revontulia on puolenyön tienoilla, mutta nyt katse kannattaa suunnata taivaalle jo heti pimeän tultua.
– Voi olla, että siinä illalla kerkeää vielä näkyä ennen kuin pilvisyys lisääntyy. Idässä ja pohjoisessa on ehkä parhaimmat mahdollisuudet nähdä revontulia, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Helena Laakso kertoo STT:lle.
Lauantaina päivällä sää on muutoin poutainen ja paikoin aurinkoinen. Etelässä lämpötila on ylimmillään noin 13–14 astetta. Lapissa jäädään noin viiden asteen tienoille.
Lue lisää: Auringossa nähtiin voimakkain purkaus seitsemään vuoteen – tältä hurja roihuryöppy näyttää
Revontulia vielä seuraavanakin yönä
Revontulia esiintyy eteläistä Suomea myöten suurella todennäköisyydellä myös sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
Mahdollisuudet revontulien bongaamiseen eivät kuitenkaan parane, sillä Ilmatieteen laitoksen mukaan koko maassa on enimmäkseen pilvistä. Pilvipeite voi rakoilla aivan etelärannikolla sekä paikoin Lapissa.
Lue myös: Nikolas, 16, kuvasi näyttävät kalevantulet yötaivaalla Uuraisilla
Tältä revontulet näyttävät avaruudesta! Nasan astronautti teki upean timelapse-videon
1:48