Auringossa nähtiin voimakkain purkaus seitsemään vuoteen – tältä hurja roihuryöppy näyttää

Auringon aktiivisuuden arvellaan olevan voimakkaimmillaan ensi vuonna.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa taltioi torstain vastaisena yönä noin yhdeltä Suomen aikaa Auringossa voimakkaimman roihupurkauksen sitten vuoden 2017.

Roihupurkauksissa Auringon pinnan yläpuolella sotkuiseen magneettikenttään varastoitunutta energiaa vapautuu räjähdysmäisesti muutaman minuutin ajan. Roihu lähettää avaruuteen ryöpyn suurienergiaisia hiukkasia sekä sähkömagneettista säteilyä jokseenkin kaikilla taajuuksilla, kertoo Ilmatieteen laitos sivuillaan.

Maapallolla purkaukset voivat vaikuttaa esimerkiksi radioliikenteeseen, sähköverkkoihin ja GPS-signaaleihin. Auringonvalolta kestää noin 8 minuuttia matkata maahan, ja Nasan mukaan purkauksen vaikutukset näkyivät massa heti tämän jälkeen.

Avaruudessa purkaukset voivat aiheuttaa riskejä avaruusaluksille ja astronauteille. Säteily ja erityisesti suurienergiaiset hiukkaset ovat Ilmatieteen laitoksen mukaan vaarallisia avaruuslentäjille.

Auringon aktiivisuus kulkee noin 11 vuoden sykleissä, jonka aikana sen aktiivisuus lisääntyy. Nykyinen sykli alkoi joulukuussa 2019.

Arvioiden mukaan auringon aktiivisuus on nyt lähenemässä huippuaan ja sen arvellaan olevan aktiivisimmillaan ensi vuonna.

Aurinkosyklejä on seurattu vuodesta 1755 lähtien ja parhaillaan menossa on 25. sykli.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat