Supersuosittu Suurmestari-viihdeohjelma palaa uusin jaksoin.
Suosittu Suurmestari-ohjelma palaa uuden neljännen kauden jaksoin. Tehtäviä suorittava nelikko on uusi, mutta ohjelman vakiokasvona jatkaa tiukkana tuomarina tunnettu Pilvi Hämäläinen. Ohjelmaa juontaa ja suurmestarin viittaa kantaa Jaakko Saariluoma.
Hämäläinen kertoo tuomarin roolinsa olevan mieluinen, mutta myös haastava. Näyttelijän mukaan pokan pitäminen on vaikeinta ja naurussa on usein pitelemistä.
– Eihän tämä petä taaskaan. Olen välillä nauranut niin paljon, että kyyneleet valuvat silmistä. Yksi näyttelijöistä jopa luuli yhdessä tehtävässä, että itken, Hämäläinen naurahtaa.
Lue myös: Suurmestari-ohjelman uusi vakiokilpailija Eija Vilpas jää eläkkeelle, mutta jatkaa kuitenkin työntekoa – näyttelijä kertoo, mistä on kyse
Neljättä kautta mukana oleva hämäläinen kertoo omiksi lempitehtävikseen luovuutta vaativat tehtävät, mutta ei vielä tässä vaiheessa paljasta tulevan kauden suosikkiaan.
– Sanon ympäripyöreästi, että kilpailijat tekivät ikään kuin opetusvideota. Sen tehtävän parissa minulla oli todella vaikeaa olla pokkana ja asiallisena, hän sanoo.
Hämäläinen kertoo, että välillä tuntuu hassulta, kun kilpailijat tekevät täysin absurdeja asioita täysin tosissaan.
– Välillä havahdun miettimään, että herranjestas, me teemme tätä ikään kuin työksemme, että onhan tämä nyt ihan sairasta, Hämäläinen nauraa.
0:40
Tulevan kauden vakiokilpailijat ovat Hämäläisen mielestä monipuolisesti erilaisia. Vaihtelevuutta tuo hänen mukaansa se, että jokaisella kilpailijalla on täysin omanlaisensa ajattelutavat.
– Joku miettii pitkään ja rauhallisesti ja joku lähtee suoraan tekemään tehtävää, Hämäläinen sanoo.
Vaikka Hämäläisen tehtävä on tuomaroida, niin hän myöntää usein miettivänsä, kuinka hän itse ratkaisisi Suurmestarin antamat pulmat.
– Eihän sitä voi olla miettimättä ja luulen että katsojatkin miettivät. Vaikka näen kaikkien viiden kilpailijan suoritukset, niin silti aina he onnistuvat yllättämään suorituksillaan, Hämäläinen iloitsee.
Lue myös: Pilvi Hämäläisen uusi vuosi sai pelottavan alun – Humppa-koiran vointi säikäytti: "Ihan omanlaisensa huoli"
Ohjelman suosion salaisuus on Hämäläisen mielestä sen älyttömyys. Hänen mukaansa ohjelmassa ei ole kyse siitä, että kukaan yrittäisi olla hauska, vaan todellinen tahaton hauskuus on ohjelman suola.
– Hauskuus syntyy tilanteista ja tehtäviä ratkotaan ihan tosissaan. Hauskuuttamisen pakko, kun on poistettu niin siitä syntyy todellista kuplivuutta ja tilannekomiikkaa, Hämäläinen pohtii.
– Tätä ohjelmaa voi turvallisesti katsoa koko perhe ja tämä naurattaa lapsia ja aikuisia, hän lopettaa napakasti.
Katso esimakua kauden ensimmäisestä Suurmestari-jaksosta: