Pirjo Heikkilältä yllättävä paljastus – tästä syystä lähti mukaan Suurmestari-ohjelmaan

Pirjo Heikkilä Onnela 2020
Pirjo Heikkilä nähdään Suurmestari-kaudella.
Julkaistu 18.03.2023 08:01
Toimittajan kuva

Jari Peltola

jari.peltola@mtv.fi

Stand up -koomikko Pirjo Heikkilä yrittää selvitä Suurmestarin tehtävistä.

Suurmestarin uudella kaudella nähdään neljä uutta vakiokilpailijaa, joista yksi on stand up -koomikko ja näyttelijä Pirjo Heikkilä. Hän tunnustaa katsoneensa sarjan aiempia jaksoja ja kertoo lähteneensä mukaan sillä pitää sarjaa hauskana.

Nousiaisen Miika, joka on ollut ohjelmassa aikaisemmin, suositteli ja sanoi, että jos ikinä soitetaan ja kysytään niin lähde ihmeessä, Heikkilä kertoo.

Heikkilä pohtii omia vahvuuksiaan kisassa ja kertoo, että toteuttaa usein ensimmäisenä päähän tulevan idean. Samalla hän sanoo, että toisinaan hänen on vaikea ymmärtää Suurmestarin antamia tehtäviä ja hän joutuu lukemaan ohjeet moneen kertaan.

0:40img

Katso, mitä Suurmestari-kaudella on luvassa

Kilpakumppaneistaan Heikkilällä on hyvää sanottavaa ja useat heistä hän tuntee jo entuudestaan.

Kalle Lamberg on koko ajan hauska ihminen. Sellainen kävelevä hauska. Fathi Ahmedin tunnen stand up -puolelta ja hän on sarkastisen hauska tyyppi. Eija Vilppaaseen tutustuin vasta täällä ja hän on sellainen ihana hölöttäjä. Kälätys käy missä tahansa hän käveleekin. Sellaista ihanaa hölinää, Heikkilä kehuu.

Heikkilän mielestä hänen stand up -taustastaan ei ole minkäänlaista hyötyä ohjelman tehtävissä. Erityisesti hän kehuu ohjelman kirjoittajia ja leikkaajia, joiden hän toteaa olevan iso syy ohjelman suosioon.

– Koko perhe voi katsoa tätä ja kotona voi itse miettiä kuinka ratkaisisi tehtäviä, siinä on mielestäni menestyskonsepti, Heikkilä pohtii.

Katso esimakua kauden ensimmäisestä Suurmestari-jaksosta: 

1:24img

Uuden kauden avaustehtävä saa Suurmestari Jaakko Saariluoman nauramaan vedet silmissä

Suurmestari alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla la 18.3. klo 20. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.

Tuoreimmat aiheesta

Pirjo Heikkilä