Pippa Laukan valmennettavana Olet mitä syöt -jaksossa nähdään Viki Eerikkilä. Pippa Laukkakin järkyttyy radiopersoonan viikon ruokamäärän edessä.
Hyvinvointilääkäri Pippa Laukan luotsaama Olet mitä syöt palaa ruutuun 1. joulukuuta. Tänä syksynä jälleen kahdeksan julkisuudesta tuttua henkilöä laittaa elämäntapansa kuntoon.
Kauden starttijaksossa elämäntaparemontin aloittaa Viki Eerikkilä.
Eerikkilälle maistuu viikonloppuisin herkut ja noutoruoka. Hän elää pienen lapsen isän kiireistä elämää, johon mahtuu työn lisäksi myös liikuntaa. Jaksossa selviää, että liikuntaharrastuksista huolimatta Eerikkilän viskeraalirasvan tilanne on huolestuttava.
37-vuotias Eerikkilä on päävastuussa perheen ruoanlaitosta ja kauppareissuista, mutta hän tuntuu kangistuneen kaavoihinsa. Arkiruoka toistaa helposti itseään ja ostoskärryyn kertyy heräteostoksia. Viikonloppuisin herkkukaapin ovi aukeaa helposti ja noutoruokana nautitut pizzat ja burgerit maistuvat.
Eerikkilä näyttää olevan itsekin melkoisen hämmästynyt viikon aikana syömänsä ruokamäärän edessä, Pippa Laukasta puhumattakaan.
– Iso satsi, sinä sen sanoit. Ehkä ohjelman historian isoin satsi, Laukka päivittelee.
– Oho! Eerikkilä järkyttyy.
Pippa Laukka kiinnittää erityisesti huomiota Eerikkilän annoskokoihin, jotka ovat hänen mielestään aivan liian isoja.
– Jos jatkuvasti santsaa ruokaa, se tarkoittaa että vatsalaukku venyy. Se johtaa siihen, että kylläisyysviestit jäävät vaimeammaksi eikä nälkä tyydyty, Laukka selventää.
Katso myös, mitä muuta kaudella on luvassa:
0:40