MTV:n pitkäaikainen paneelishow Pitääkö olla huolissaan? päättyy panelistien yhteisesti tekemällä päätöksellä. Katso videolta Jenni Pääskysaaren koskettava loppujuonto.
Jenni Pääskysaaren, Pirjo Heikkilän, Tuomas Kyrön ja Miika Nousiaisen tähdittämä suosikkiohjelma Pitääkö olla huolissaan? loppuu. Ohjelman tekijät ovat yhdessä päättäneet, että 12. tuotantokauden jälkeen on aika heittää jäähyväiset.
Sarjan päätösjakso nähdään sunnuntaina 4.6. MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla. Vieraana on stand up -koomikko Matti Patronen.
Pääskysaari on nähty ohjelman juontajana sarjan alusta asti eli vuodesta 2016. Viimeisessä loppujuonossaan Pääskysaari herkistyy kiittäessään työporukkaa, katsojia ja huolien lähettäjiä.
– Minulla on ollut elämässäni aivan fantastisia työyhteisöjä, mutta tämä on ollut paras niistä. Sydämellinen kiitos kaikille teille, jotka olette millään tavalla sotkeutuneet tämän ohjelman tekemiseen. Kiitos myös ihanat katsojat. Ja kiitos myös luonnollisesti teille, jotka olette jakaneet huolenne meidän kanssamme, Pääskysaari sanoo.
– Vaikuttaa siltä, että maailmasta eivät huolet lopu, mutta ehkä loppujen lopuksi on kyse siitä, että huolien välissä uskaltaa vähän hengähtää ja nauttia. Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne, Pääskysaari päättää viimeisen juontonsa ohjelmassa.
Panelisteina Pitääkö olla huolissaan? -sarjan päättävässä jaksossa ovat Jenni Pääskysaari, Miika Nousiainen, Tuomas Kyrö ja Pirjo Heikkilä.