Uutena Pitääkö olla huolissaan? -ohjelman panelistina aloittaa Pirjo Lonka.
Pitääkö olla huolissaan? -sarja palaa tänä keväänä ruutuun. Ohjelmassa panelistit Tuomas Kyrö ja Miika Nousiainen saavat tällä kaudella seurakseen uuden panelistin, näyttelijä Pirjo Longan.
Lonka ja Nousiainen vaihtelevat panelistin tuolia ja molemmat heistä nähdään viidessä jaksossa. Lonka kertoo tiedotteessa kohtaavansa huolet etelä-karjalaisella maalaisjärjellä ja valtavalla tunteenpalolla.
– Minua tietenkin jännitti, miten pärjään, koska ohjelmalla on kova taso. Sain tukea mahtavilta kanssatekijöiltä ja nautiskelin parhaimmillaan jopa sairaan hauskasta ja hulvattomasta menosta, hän muistelee kuvauksia.
Lue myös: MTV:n kevään 2025 ohjelmisto julki – tätä on luvassa
Katsojat ovat saaneet jälleen lähettää omia huoliaan, ja joukosta löytyi paljon uusia aihepiirejä.
– Huolipaneeli on ollut tauolla nyt parisen vuotta, ja kansan pariin on sinä aikana ehtinyt jalkautua huoliaiheita, joita ei aiemmin ole käsitelty, kuten Chat GPT, Skibidisammakko ja therianit. Tuntuu myös, että mukana oli entistä enemmän seksiaiheisia kysymyksiä. Se lähinnä yllätti, että seksuaalipuolen huoliin etsitään vastausta T. Kyröltä, M. Nousiaiselta, P. Longalta ja minulta. Siitä pitää todellakin olla huolissaan, paneelia vetävä Jenni Pääskysaari sanoo tiedotteessa.
Kauden aikana jaksojen vieraina nähdään muun muassa Elias Salonen, Satu Rämö, Timo Soini, Pekka Strang, Maija-Riitta Ollila, Lina Schiffer, runoilija Heli Laaksonen, Jorma Uotinen, Fathi Ahmed ja Sean Ricks.