Kestosuosikki Pitääkö olla huolissaan? loppuu – MTV:n ohjelmapäällikkö: "Esiintyjät ovat jo työstämässä uutta"

0:59img
Miika Nousianen kertoi ohjelmassa helmikuussa, että hänet sekoitettiin Pekka Haavistoon.
Julkaistu 27.04.2023 10:00
Toimittajan kuva

Rebeca Romero

rebeca.romero@mtv.fi

MTV:n pitkäaikainen paneelishow Pitääkö olla huolissaan? päättyy panelistien yhteisesti tekemällä päätöksellä.

Jenni PääskysaarenPirjo HeikkilänTuomas Kyrön ja Miika Nousiaisen tähdittämä suosikkiohjelma Pitääkö olla huolissaan? loppuu. Ohjelman tekijät ovat yhdessä päättäneet, että 12. tuotantokauden jälkeen on aika heittää jäähyväiset. Sarjasta nähdään vielä neljä ennen esittämätöntä jaksoa sunnuntaina 7.5. alkaen MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.

Huolipaneelin viimeiset vieraat ovat juontaja, toimittaja Peltsi Peltola, näyttelijä Santtu Karvonen, monimuotoisuuden asiantuntija Sara Salmani ja stand up -koomikko Matti Patronen

Pitääkö olla huolissaan? alkoi MTV:llä syyskuussa 2016. Ensimmäisen jakson vieraana nähtiin Aku Hirviniemi. Ensimmäinen panelistien käsittelemä aihe oli kahviaiheinen. Helsinkiläinen Outi tahtoi tietää, pitääkö siitä olla huolissaan, kun ei ole 30 vuoden ikään mennessä oppinut juomaan kahvia.

Kaikkiaan Pitääkö olla huolissaan? -ohjelmaa on tehty 12 tuotantokauden verran. Katsojien lähettämiä huolia on puitu lähes 150 jaksossa ja huolia käsiteltiin noin 1 200 kappaletta.

Ohjelmaa on juontanut sen alusta saakka Jenni Pääskysaari. Heikkilän, Kyrön ja Nousiaisen lisäksi vakiopanelistina toimi Kari Hotakainen, joka jäi pois ohjelmasta edellisen kauden päätteeksi. Hotakainen oli mukana ohjelmassa 11 tuotantokauden ajan.

– Pitääkö olla huolissaan? on ohjelmana iskenyt suomalaiseen perushuolestuneeseen mielenmaisemaan juuri oikealla tavalla. Iso kiitos siis kaikille tekijöille, ohjelmassa vierailijoille ja katsojille! sanoo kanava- ja ohjelmistopäällikkö Hanna Kortti MTV:ltä.

– On kuitenkin ymmärrettävää, etteivät tekijät jaksa alituiseen olla huolissaan, joten heidän ratkaisunsa ohjelman päättämiseen huipulla on luonnollinen. Idearikkaat esiintyjät ovat jo työstämässä uutta, joten ohjelman tähtiä nähdään MTV:llä jatkossakin. Siitä kerromme ylpeänä myöhemmin lisää, Kortti paljastaa. 

poh12_eps_9_peltsi_peltola

Pitääkö olla huolissaan palaa neljän viimeisen jakson voimin MTV:lle 7. toukokuuta alkaen. Vieraana on Peltsi Peltola.

Huolipaneelia johtanut Jenni Pääskysaari haluaa kiittää ohjelman vieraita, koko työryhmää ja erityisesti katsojia. 

– Kaikkein suurin kiitos kuuluu luonnollisesti kansalaisille, jotka jakoivat huolensa meidän kanssamme. Ilman niitä tätä ohjelmaa ei olisi koskaan ollutkaan, Pääskysaari sanoo. 

– Entä, pitääkö olla huolissaan? Vaikuttaa uhkaavasti siltä, että maailmasta ja elämästä eivät huolet lopu. Mutta ehkä lopulta on kyse siitä, että huolien välissä uskaltaisi vähän hengähtää, nauraa ja nauttia elämästä, hän jatkaa. 

– Ja me ohjelman tekijät olemme television rikkaruoho tai Paavo Väyrynen - juuri kun luulette että olette päässeet meistä eroon, pompsahdamme takaisin entistä sitkeämpinä. Miksi näin? Väyrystä lainaten: Kaikilla on omat vahvuutensa. Sattuu vain olemaan niin, että meissä nämä kaikki vahvuudet yhdistyvät, Pääskysaari lausahtaa. 

Pitääkö olla huolissaan -sarjasta nähdään vielä neljä ennen esittämätöntä jaksoa sunnuntaina 7.5. alkaen MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.

Tuoreimmat aiheesta

Pitääkö olla huolissaan?