Miika Nousiainen nähdään jälleen tuttuun tapaan Pitääkö olla huolissaan? -ohjelman panelistina.
Viihdyttävä keskusteluohjelma Pitääkö olla huolissaan? palaa helmikuussa uusin, 11. tuotantokauden jaksoin. Katsojien huolia ratkoo tälläkin kaudella sama panelistikattaus, johon kuuluvat Jenni Pääskysaari, Miika Nousiainen, Tuomas Kyrö ja Kari Hotakainen.
Nousiainen kertoo MTV Uutisille, että hän valehtelisi jos väittäisi, ettei näin pitkällä panelistitaipaleella tule epäuskon hetkiä siitä, keksiikö ohjelmassa enää mitään keskusteltavaa.
– Mutta kyllä tuo porukka on aina ruokkinut jotenkin sellaiseen uuteen lentoon ihmeellisellä tavalla, hän toteaa.
Lue myös: Riemua, rakkautta, yllätyksiä ja jännitystä – sukella suuriin tunteisiin MTV:n keväässä 2022!
Miten tuleva Pitääkö olla huolissaan? -kausi sitten oikein eroaa edeltäjistään? Nousiaisen mukaan ei oikein mitenkään.
– Minä luulen, että me olemme siinä iässä, että me emme kyllä kehity enää, mutta ei toisaalta kyllä taannutakaan, hän nauraa.
Nousiainen uskoo, että ohjelman katsojatkin pettyisivät, mikäli tutussa keskusteluohjelmassa nähtäisiin yllättäen esimerkiksi tanssiesityksiä tai takaa-ajokohtauksia.
– Minä veikkaan, että me istumme edelleen pöydän takana, luemme paperista novelleja ja tempo on alhainen. Mutta ohjelma on löytänyt katsojansa, niin tuota ei kannata liikaa muuttaa, hän pohtii.
Lue myös: Tässä ovat Olen Julkkis... Päästäkää Minut Pois! -sarjan tähdet – mukana Antonio Flores, Sara Sieppi ja Anna Hanski
Pitkän Pitääkö olla huolissaan? -taipaleensa lisäksi Nousiainen ja tämän panelistikollega Kyrö ovat molemmat olleet vakiopanelisteja samankaltaisessa Hyvät ja huonot uutiset -keskusteluohjelmassa.
Nousiainen kertoo, että ohjelmaa tehdessä haastavinta onkin miettiä, toistaako hän samoja juttuja ja aiheita useaan kertaan. Hänellä on tähän kuitenkin ratkaisu.
– Olen kääntänyt sen niin, että minä sitten ne samat jutut markkinoin toiveuusintoina. Ei kukaan niitä toivonut, mutta minä sanon niin, hän nauraa.
Panelistin näkökulmasta ihmisten huolenaiheet liittyvät eniten parisuhteeseen. Yleisiä ovat myös esimerkiksi naapureihin ja lastenkasvatukseen liittyvät huolet.
Nousiaisen mukaan ohjelmaan lähettyjen huolien aiheet kuitenkin vaihtelevat pikkuasioista aina elämisen tarkoitukseen saakka.
Lue myös: MasterChef-tuomari Helena Puolakka paljastaa ohjelman kuvauksissa sattuneen emämokan: "Löytyikin sitten yhtäkkiä kyyhky jauhettuna"
Nousiainen kertoo, että hänen omat huolensa ovat viime aikoina liittyneet vallitsevaan maailmantilanteeseen.
– Varsinkin tämän viikon huoli on se, että tuleeko se omikron keskiviikkona vai perjantaina, hän toteaa.
Nousiainen toteaa tämän olevan huoli ”josta ei puhumalla selviä”. Koronatilanteen vuoksi hänellä ei ole uudelle vuodelle vielä erikoisempia suunnitelmia.
– Mutta ei voi valittaakaan, ei nyt ole omaan alaan ja omaan tekemiseen niin paljon nämä rajoituksetkaan vaikuttaneet, kun monella muulla.