Australialaispankki haluaa kantaa kortensa kekoon liikenteen päästötalkoissa. Se aikoo pian myöntää lainoja ainoastaan sähköautojen sekä käytettyjen polttomoottoriautojen ostamiseen. Toistaiseksi Australia on liikenteen sähköistymisen suhteen pitkällä takamatkalla muihin länsimaihin verrattuna.
Asiakasomisteinen Bank Australia on ilmoittanut, ettei se enää myönnä lainaa uusien polttomoottoriautojen hankkimiseen vuodesta 2025 alkaen. Päätös koskee myös uusia hybridejä.
Yhtiön kestävästä kehityksestä vastaava johtaja Sasha Courville kertoi pääkaupunki Canberrassa järjestetyssä tilaisuudessa, että uusi käytäntö on tärkeä askel maan hiilipäästöjen vähentämisessä. Samalla pankki haluaa markkinoiden kiinnittävän aiempaa enemmän huomiota liikenteen sähköistymiseen, jonka ennustetaan kiihtyvän tulevina vuosina.
Courville uskoo, että vuonna 2025 voimaan astuva muutos yhdistettynä oikeanlaiseen hankintatukipolitiikkaan mahdollistaa edullisempien sähköautojen tarjonnan lisääntymisen Australian automarkkinoilla, joilla on tällä hetkellä tarjolla vain kahdeksan alle 60 000 Australian dollarin eli 41 000 euron sähköautomallia. Australian halvin sähköauto on kiinalainen MG ZS EV, joka maksaa 32 000 euroa.
Bank Australia ei kuitenkaan aio täysin hylätä edes niitä asiakkaitaan, joilla ei ole mahdollisuutta hankkia täyssähköautoa. Se nimittäin lupaa jatkavansa käytettyjen polttomoottoriautojen lainoittamista vuoden 2025 jälkeenkin.
Australiassa myytiin tammi–heinäkuussa hieman yli 620 000 uutta autoa, mutta niistä vain noin 10 000 oli täyssähköautoja. Maan suosituimmat automallit olivat avolavoja, kun kärkikaksikon muodostivat Toyota Hilux ja Ford Ranger. Kolmanneksi myydyin auto oli Toyotan RAV4-katumaasturi.
0:41
Lue myös: Uuden sähköauton ostajille tarjottu salassapitosopimuksia
Lähteet: CNBC, Daily Mail