Pitkä vankeus uhkaa – kuusi valokuvaa huippuottelusta napanut mies joutui vaikeuksiin

Amerikkalaisen jalkapallon AFC-konferenssin loppuottelua dronellaan häirinnyttä miestä uhkaa pitkä vankeusrangaistus, kertoo muun muassa USA Today.

Baltimore Ravensin ja Kansas City Chiefsin välinen ottelu keskeytyi, kun M&T Bank Stadiumin yllä havaittiin drone. Dronen poistuttua paikalta Marylandin osavaltion poliisi jäljitti sen reitin laskeutumispaikalle talon pihamaalla noin 800 metrin päässä stadionista.

Poliisit tapasivat paikalta Ravensin pelipaitaan pukeutuneen 44-vuotiaan miehen, joka kertoi ajaneensa paikalle ystävänsä luo reilun 130 kilometrin päästä Pennsylvaniasta.

Mies kertoi ohjanneensa dronea älypuhelimellaan ja ottaneensa kahden minuutin lennon aikana kuusi valokuvaa ja mahdollisesti videon. 

Poliisi ei tekoa hyvällä katsonut. USA Todayn mukaan Yhdysvaltojen liittovaltion ilmailuviranomainen on määrännyt, että yli 30 000 ihmisen tapahtumien yhteydessä alueelle määrätään väliaikainen lentokieltoalue, joka ulottuu vajaan viiden kilometrin päähän stadionilta. Rajoitukset tulevat voimaan tuntia ennen ottelun alkamista ja jatkuvat tunnin ajan tapahtuman päättymisestä.

Raskauttavammaksi teon tekee se, että mies The Philadelphia Inquirerin mukaan ollut rekisteröinyt droneaan, eikä hänellä ollut koulutusta tai lupaa sen lentämiseen. 

Jos mies todetaan syylliseksi, häntä odottaa enimmillään kolmen vuoden vankeusrangaistus lentämisestä rekisteröimättömällä dronella ilman asianmukaisia lupia sekä enimmillään vuoden vankeusrangaistus tahallisesta ilmatilasäännösten rikkomisesta.

Itse ottelussa Kansas City kaatoi Baltimoren pistein 17-10 ja eteni ensi viikonlopun Super Bowliin San Francisco 49ersia vastaan.

 

Lue myös:

    Uusimmat