PK-35 kaatui Rosengårdin kulmapotkuihin Mestarien liigassa

PK-35
PK-35:n Maiju Hirvonen taistelee pallosta Rosengård-maalivahti Kathrin Längertiä vastaan.Lehtikuva
Julkaistu 07.10.2015 20:26

MTV SPORT-STT

PK-35 koki 0-2-tappion Rosengådille jalkapallon naisten Mestarien liigan ensimmäisen kierroksen avausottelussa Vantaalla.

Ruotsalaiset iskivät molemmat maalinsa kulmapotkusta. Pääsy 16 parhaan joukkoon ratkotaan ensi keskiviikkona, kun PK-35 vierailee Malmössä.

- Hyvä oppitunti, mutta harmittavat maalit. Olisi ollut kiva lähteä toiseen peliin vain maalin takaa, PK-35:n valmentaja Jari Väisänen puntaroi.

Alkutunnustelun jälkeen kamppailu sai merkittävän suunnan, kun ruotsalaisjoukkue onnistui viimeistelyssä. Kamppailun 10. minuutilla Rosengårdin puolustaja Amanda Ilestedt puski vastustamattomasti pallon etukulmalta verkkoon. Kentän pisimpiin pelaajiin 177-senttisenä lukeutunut toppari ponnisti tilanteessa omiin korkeuksiinsa.

Skoonelaisten johtoasema antoi heille entistä enemmän varmuutta ja peli-iloa. Vantaalaisten järjestelmälliset yhdistelmähyökkäykset jäivät harvalukuisiksi. Rosengård oli jo avausjaksolla pariin otteeseen lisäämässä karkuaan, mutta kotijoukkueen maalivahti Paula Myllyoja venyi torjuntoihin.

- Urhea yritys meiltä. Nyt pitää parantaa, kolme maalia pitäisi tehdä, Myllyoja kiteytti.

Paikka, Marta ja puuttuva askel

PK-35:n paras paikka viimeistelyyn kilpistyi 44 minuutilla siihen, että nopea laitalinkki Eveliina Parikka hävisi kirikilpailun vastustajan maalivahti Kathrin Längertille

Rosengårdin maailmankuulu brasilialaisvahvistus Marta osoittautui taitavaksi joukkuepelaajaksi. Viidesti peräkkäin vuosina 2006-2010 planeetan parhaaksi naisjalkapalloilijaksi valittu hyökkääjä väläyttelikin tekniikallaan, mutta Rosengårdin vahvuus näkyi erityisesti ryhmätyöskentelynä.

- Pelasimme ihan hyvin, mutta hiukan tasaisuutta puuttui. Annoimme välillä liikaa tilaa heille, 29-vuotias Marta kuvasi.

Lopullisen niitin mittelössä laukoi 75 minuutilla yllätysvedollaan Lina Nilsson, joka täräytti pallon suoraan kulmalipulta takanurkkaan.

- Homma ei ole vielä kokonaan paketissa. Mutta kotona meidän pitäisi pystyä parempaan kuin nyt, Marta ennakoi.

Kuluvalla kaudella jo kuukausi sitten Suomen mestaruuden varmistanut PK-35 on kaikkiaan edennyt nyt neljä kertaa Mestarien liigassa ensimmäiselle kierrokselle karsinnoista. Seuraavaa askelta se ei ole vielä toistaiseksi onnistunut ottamaan.

- Tämä tulos vaikeutti tilannettamme, heillä on kotikentällään ekstrapelaaja katsomon takia. Meidän pitää pystyä hallitsemaan palloa ylhäällä pitempään, jotta saamme parempia maalipaikkoja, PK-35:n kapteeni Pirjo Leppikangas linjasi.  

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo