Pohjois-Korea väittää orpolasten tarjoutuneen vapaaehtoistöihin kaivoksiin: "Maksavat puolueen rakkauden takaisin"

AOP Pohjois-Korea Kim Jong-un
KCNA
Julkaistu 30.05.2021 09:15

MTV UUTISET - STT

Pohjois-Korean valtiollinen media väittää satojen orpolasten tarjoutuneen vapaaehtoistöihin maan kaivoksiin ja maatiloille.

Valtiollisen KCNA-uutistoimiston mukaan lapset ovat lupautuneet töihin hiilikaivoksiin "kunnioittaakseen lupaustaan maksaa takaisin vaikkapa vain miljoonasosan siitä rakkaudesta, jota puolue on heille tarjonnut", kertoi yleisradioyhtiö BBC.

KCNA ei kerro lasten ikiä, mutta uutistoimiston julkaisemien kuvien perusteella he vaikuttavat teini-ikäisiltä. 

Lue myös: Pohjois-Koreassa kiellettiin takatukat ja pillifarkut

Ihmisoikeusjärjestöt ovat jo pitkään syyttäneet Pohjois-Koreaa lasten käyttämisestä pakkotyössä, minkä maa on kieltänyt jyrkästi.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un kehotti huhtikuussa maamiehiään varautumaan koviin aikoihin. Pohjois-Korea sulki viime vuonna rajansa täysin koronaviruspandemian vuoksi, mikä tyrehdytti myös kaupan sen tärkeimmän liittolaisen Kiinan kanssa.

Lasten pakkotyöstä kertoi ensin Helsingin Sanomat.

Tuoreimmat aiheesta

Pohjois-Korea