Pohjois-Korean Kim päätti Venäjän-vierailunsa – panssaroidulla junalla kotiin
Kim Jong-un lähti paluumatkalle panssaroidulla junalla.
Pohjois-Korean itsevaltainen johtaja Kim Jong-un on päättänyt vajaan viikon kestäneen Venäjän-vierailunsa, venäläiset uutistoimistot kertovat. Kimin kerrotaan tänään lähteneen paluumatkalle panssaroidulla junalla.
Sunnuntaina ennen lähtöään Kim tapasi Venäjän Vladivostokissa opiskelevia pohjoiskorealaisia opiskelijoita. Hän sai lahjaksi paikalliselta kuvernööriltä viisi räjähdelennokkia, tiedustelulennokin ja luotiliivin.
Tiistaina alkaneen Venäjän Kaukoitään kohdistuneen vierailunsa aikana Kim tapasi muun muassa Venäjän presidentti Vladimir Putinin ja puolustusministeri Sergei Shoigun. Tapaamisissa Kimille esiteltiin venäläistä sotakalustoa.
Mahdollinen asekauppa olisi pakotteiden vastainen
Yhdysvaltalaisviranomaiset ja asiantuntijat ovat arvioineet, että Venäjä on kiinnostunut ostamaan Pohjois-Korealta ampumatarvikkeita käytettäväksi Ukrainassa. Mahdollinen asekauppa olisi kansainvälisten pakotteiden vastainen.
Putin sanoi itse Kimin kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen, että hän näkee mahdollisuuksia sotilasyhteistyön tiivistämiseen pakotteista huolimatta.
Kremlin mukaan vierailun aikana ei kuitenkaan allekirjoitettu mitään sopimuksia eikä niiden allekirjoittaminen ollut suunnitelmissakaan.
Kim poistuu tiettävästi harvoin Pohjois-Koreasta. Ennen Venäjän-vierailuaan hän ei tiettävästi ollut matkustanut ulkomaille koronaviruspandemian alun jälkeen.
Uusimmat
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
Lataa lisää