Poika tapasi ensi kertaa vastasyntyneen pikkusiskonsa – suloisesta reaktiosta viraali: "Paras isoveli ikinä"

vauva, sairaala, vastasyntynyt
Sisarusten ensikohtaaminen tapahtuu usein jo sairaalassa.Shutterstock
Julkaistu 16.11.2018 11:22

Petra Sundell

petra.sundell@mtv.fi

Suloinen sisarusten ensikohtaaminen sairaalassa tallentui videolle, josta on sittemmin tullut viraali sosiaalisessa mediassa.

Kun perheeseen syntyy lisää lapsia, voi vanhempia joskus jännittää esikoisen reaktio. Toinen vauva saattaa olla esikoiselle aikamoinen shokki – joskus sisarusrakkaus löytyy kuitenkin heti ensi näkemältä.

Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä hullaannuttu pienen amerikkalaispojan reaktiosta, kun hän tapasi ensi kerran vastasyntyneen pikkusisarensa.

Maanantaina Twitterissä julkaistu video on kerännyt jo lähes kuusi miljoonaa katselukertaa, ja siitä ovat uutisoineet useat mediat, muun muassa Yahoo Lifestyle ja Fox News.

Nämä hetket jokainen sisarusparven keskellä kasvanut tunnistaa varmasti! Katso video alta! (Artikkeli jatkuu videon alla.)

0:24img

Justyce Shavue kertoo julkaisemansa videon yhteydessä, että hänen paras ystävänsä oli saanut samana päivänä vauvan. Vastikään lapsen saanut äiti makaakin vielä sairaalasängyssä ja tämän esikoispoika seisoo hänen vieressään.


Jos julkaisu ei näy, voi katsoa sen täältä.

Kun toinen aikuinen nostaa vastasyntyneen pikkusiskon tämän sängystään, haukkoo isoveli henkeään innostuksesta: "Minun siskoni!" Pieni poika ojentaa käsiään, sillä hän haluaa heti ottaa vauvan syliin.

Herkkä hetki saa äidin kyynelehtimään. Ja totta kai isoveli antaa pikkusiskonsa poskelle vielä pari pusua.

LUE MYÖS: 14 asiaa, jotka sinun pitäisi tietää, kun suunnittelet toista lasta

"Paras isoveli ikinä"

Video on kerännyt Twitterissä jo yli 513 000 tykkäystä ja tuhansia kommentteja. Monet ovat olleet liikuttuneita kohtaamisesta ja kutsuneet pientä poikaa "parhaaksi isoveljeksi ikinä".

Monet Twitter-käyttäjät ovat myös intoutuneet jakamaan omia perhekuviaan, kun he tai heidän lapsensa ovat tavanneet ensi kertaa iso- tai pikkusiskonsa.

Aina hetket eivät tosin ole olleet yhtä suloisia…


Jos julkaisu ei näy, voi katsoa sen täältä.

"Tässä on minun sisarentyttäreni, Adrian, vastasyntyneen siskonsa kanssa heinäkuussa. 'Anna vauvalle suukko' – 'En'."


Jos julkaisu ei näy, voi katsoa sen täältä.

"Ja sitten oli veljeni ja minä."


Jos julkaisu ei näy, voi katsoa sen täältä.

"Tämä oli siskoni ilme, kun minä synnyin."


Jos julkaisu ei näy, voi katsoa sen täältä.

LUE MYÖS: Kuopus on vastuuton, esikoiset ovat rehellisempiä? Näin syntymäjärjestys muokkaa persoonallisuuttasi

Lähteet: Twitter, Yahoo Lifestyle, Fox News

Tuoreimmat aiheesta

Vauvat