Poliisi epäilee kahta ukrainalaisnaista taposta Kainuussa – oikeus vangitsi kaksikon

AOP Poliisi kuvituskuva 2 27082024
Kuvituskuva.All Over Press
Julkaistu 11.10.2024 15:04
Toimittajan kuva
Rebekka Härkönen

rebekka.harkonen@mtv.fi

Kainuun käräjäoikeus on tänään vanginnut kaksi ukrainalaisnaista taposta. Molemmat naiset vangittiin todennäköisin syin.

Poliisi uskoo, että henkirikos on tapahtunut 7.–8. lokakuuta.

Naiset ovat syntyneet vuosina  1982 ja 1977, eli ensimmäinen heistä on 42-vuotias ja toinen 46-vuotias.

Naisilla ei MTV:n tietojen mukaan ole aiempaa rikoshistoriaa Suomessa. Ylen aiemmin kertomien tietojen mukaan uhri oli ulkomaalaistaustainen mies ja henkirikos tapahtui Kajaanissa.

Poliisi ei kommentoinut Ylelle, tunsiko kolmikko toisensa aiemmin, mutta he olivat tapahtumahetkellä samassa seurueessa.

MTV Uutiset ei ole yrityksestään huolimatta tavoittanut rikosjutun tutkinnanjohtajaa kommentoimaan asiaa.

Lue myös: Yle: Kahta ulkomaalaista naista epäillään miehen taposta Kajaanissa

Valkeakosken murhauhrin perheelle määrättiin 70 000 euroa kärsimyskorvauksia – totuus on kuitenkin toinen: "Omaiset eivät saa euroakaan"

Miestä syytetään puolisonsa murhasta Vantaan Tikkurilassa – järjestetty avioliitto kärjistyi väkivaltaan

Tuoreimmat aiheesta

Henkirikokset