Itä-Uudenmaan käräjäoikeus aloittaa tänään Vantaan Tikkurilassa 19. kesäkuuta tapahtuneen perheenäidin murhan käsittelyn.
Syytettynä on kuolleen naisen, 43-vuotiaan perheenäidin 49-vuotias aviomies. Pariskunta on kotoisin Etelä-Aasiasta.
Asianomistajana käräjäoikeudessa ovat uhrin lapset.
Mies on myöntänyt aiheuttaneensa uhrin kuoleman. Hänet otettiin kiinni perheen asunnosta, jossa rikoskin tapahtui.
Poliisi on ollut tutkinnasta hyvin niukkasanainen mutta on kertonut, että uhriin oli kohdistettu vakavaa väkivaltaa. Pariskunnalla on alaikäisiä lapsia.
Käräjäoikeus päätti oikeuskäsittelyn julkisuudesta tänään istunnon alussa. Puheenjohtaja totesi, että osa oikeudenkäynnistä on avoin, osa ei. Osa oikeudenkäynnistä käsittelee perheen elämään ja lasten yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia seikkoja.
Syytetty mies peitti kasvonsa astuessaan oikeuden eteen. Hänellä oli kasvoillaan kasvomaski ja syvälle päähän vedetty huppu. Syyttäjän lukiessa syytettä mies nyyhki voimakkaasti.
Syyttäjän mukaan miehelle ja naiselle tuli riitaa naisen viestittelystä eräälle miehelle. Riita johti useisiin veitseniskuihin. Syyttäjä pitää rikosta vakaasti harkittuna, sillä mies oli jo aiemmin uhannut tappaa naisen, seurannut tämän puhelimen käyttöä vakoiluohjelmalla ja muutenkin kontrolloinut naisen elämää voimakkaasti. Lisäksi mies oli hakenut internetistä tietoa teräaseista ja henkirikoksen rangaistuskäytännöstä.
Pariskunnan lapset yhtyvät pääosin syyttäjän vaatimuksiin ja vaativat myös korvauksia. Perheen vanhin lapsi taas katsoo, että isä tulisi tuomita murhan sijasta taposta.
Järjestetty avioliitto
Uhrin vanhempien asianajaja huomautti, että päällisin puolin käsiteltävä rikosasia näyttää yksinkertaiselta, mutta taustalla on ollut huomattavasti monimutkaisempi kuvio. Siihen on liittynyt muun muassa pieleen mennyt järjestetty avioliitto.
Vanhemmat katsovat, että kyseessä on kuitenkin ollut kylmäverinen murha.
Syytetty mies taas kiistää murhasyytteen. Hän myöntää syyllistyneensä tappoon, mutta sitä ei ole hänen mukaansa tehty vakaasti harkiten.
– Vastaajan tavoitteena ei ollut aviopuolison kuolema, vaan avioliiton pelastaminen, miehen avustaja, varatuomari Heikki Lampela sanoo.
Lampela luetteli useita seikkoja, jotka puolustuksen mielestä tukevat sitä, ettei kyse ollut vakaasti harkitusti tehdystä murhasta.
– Surmaamistapa vastaa ihan tyypillistä tappona syyksi luettavaa tekoa. Keittiöveitsellä oli vain tarkoitus pelotella, jotta perhe pysyy kasassa.
Puolustuksen mukaan perheen pienet lapset olivat paikalla rikoksen tapahtuessa. Lampela sanoo, että sekin puhuu sen puolesta, ettei teko ollut vakaasti harkittu.
Lampela huomauttaa myös, että syytetyn on väitetty hakeneen teolla jonkinlaista kunniaa. Sen syytetty kiistää jyrkästi.
– Vastaaja kokee, että hänen tekonsa on halveksittava ja vastenmielinen. Hän katuu syvästi. Ei tässä ole ollut mistään kunniasta kyse, Lampela sanoo.
Elivät vanhoillisten tapojen mukaan
Syytetty mies muutti Suomeen jo yli 30 vuotta sitten. Hän meni naimisiin uhrin kanssa järjestetyn avioliiton kautta.
Syyttäjän mukaan naisen elämä oli Suomessa hyvin kontrolloitua ja perhe eli vanhoillisten srilankalaisten arvojen mukaan. Naisella ei ollut omaa kotiavainta tai verkkopankkitunnuksia. Hän joutui pyytämään mieheltä lupaa esimerkiksi ystäviensä näkemiseen.
Mies on käyttänyt naiseen väkivaltaa aiemminkin, esimerkiksi silloin, kun nainen oli leikannut hiuksensa omin lupinensa.
Nainen löysi elämäänsä sisältöä esittelemällä siellä srilankalaisen perheen arkea Suomessa. Mies ei ainakaan täysin hyväksynyt tätä.
Alkuvuodesta 2024 nainen löysi somesta miehen, jonka kanssa käyty viestittely muuttui pian romanttiseksi. Kun suhde paljastui miehelle, tämä kuristi puolisoaan ja teki tälle muuta väkivaltaa.
Pariskunnan oli tarkoitus erota, mutta mies ei syyttäjän mukaan suostunut allekirjoittamaan eropapereita. Ero olisi pilannut perheen maineen Suomessa ja Sri Lankassa, syyttäjä totesi.
Syyttäjän mukaan mies oli myös soittanut vaimonsa isälle ja huutanut tälle, että aikoo tappaa vaimonsa.
Kyse on eräänlaisesta kunniamurhasta, syyttäjä sanoo.
– Mies ei ole itselleen halunnut tavoitella kunniaa, vaan on teollaan pyrkinyt siihen, ettei perheen kunnia ja hänen maineensa menisi, jos ulkopuolinen suhde paljastuu.
Henkirikos tapahtui asunnon pienemmässä wc-tilassa. Syyttäjän mukaan mies löi ja viilsi puolisoaan keittiöveitsellä kaulaan, käsiin ja vatsaan yhteensä 13 kertaa. Vakavimmat iskut osuivat muun muassa vatsan kautta selkärankaan.
Teon jälkeen mies soitti itse hätäkeskukseen ja poistui asunnosta. Perheen kolme alaikäistä lasta olivat teon aikaan asunnossa.
"Murha"
Pienen tauon päätteeksi oikeus käy läpi tapaukseen liittyviä todisteita, joista osan se käsittelee suljetuin ovin. Sen jälkeen ääneen pääsee perheen vanhin lapsi, joka katsoo isänsä syyllistyneen murhan sijasta tappoon.
Ensimmäisenä syyttäjä esittää tallenteen puhelusta, jonka syytetty soitti hätäkeskukseen.
Suomea puhuva syytetty aloittaa puhelun toteamalla, että on tapahtunut murha. Mies kuulostaa hengästyneeltä ja kertoo tappaneensa vaimonsa puukolla. Mies kertoo myös osoitteensa.
Puhelun taustalla kuuluu jatkuvasti miehen kiihtynyt hengitys.
Hätäkeskuspäivystäjä kysyy mieheltä, mihin hän vaimoaan puukotti.
– Kaulaan.
– Joo.
– Ja kuinka monta kertaa?
– Odota, yks kerta tai kaksi, mutta en tiedä.
Mies kertoo hätäkeskuspäivystäjälle myös teon taustoista mainiten avioeron ja naisen sosiaalisen median kautta syntyneen suhteen toiseen mieheen.
Lopulta hätäkeskuspäivystäjä käskee miestä jättämään lapset asuntoon ja menemään ulos odottamaan poliisin tuloa.
Puhelu päättyy, kun linjalla kuuluu poliisien ääni.
– Repa, se on tääl se kaveri!
Syyttäjän mukaan hätäkeskuspuhelu osoitti, että mies kertoi jo heti sen aluksi tehneensä murhan. Lisäksi syyttäjä huomautti, ettei mies halunnut puhelun aikana mennä enää katsomaan kuollutta vaimoaan.
– Jäi vaikutelma, että hän on nyt toteuttanut teon, on valmis ja poliisi voi tulla hänet pidättämään, syyttäjä sanoi.
Syytetyn puolustus taas nosti esiin, että mies ei tiennyt, kuinka monta kertaa hän löi naista keittiöveitsellä. Se puhuu puolustuksen mukaan sen puolesta, että mies toimi kiihtyneessä tilassa, eikä vakaasti harkiten.
Viestittely jäi vakoiluohjelmaan
Syyttäjä esitti todisteena myös syytetyn ja tämän vanhimman lapsen välillä käytyä viestinvaihtoa. Viestinvaihdossa oli mukana uhrin puhelimeen asennetun vakoiluohjelman avulla hankittuja kuvia uhrin ja uhrin sosiaalisessa mediassa tapaamaan miehen välisestä viestittelystä.
Puolustuksen mukaan vakoiluohjelmalla hankituissa viestissä esiintyvä mies ei ole sama mies, jonka kanssa uhrilla oli suhde.
Lisäksi syyttäjä näytti syytetyn miehen tekemiä internethakuja. Niissä esiintyi muun muassa erilaisia verkkokaupoissa myytäviä puukkoja. Mies oli myös selannut rikosuutisia ja hakenut tietoa murhatuomioista.
Puolustuksen mukaan syytetty katseli puukkoja ajatukseen löytää jokin pelottelutarkoitukseen sopiva veitsi. Rikoksen kannalta sillä ei kuitenkaan ollut merkitystä, sillä tekoväline oli perheen asunnosta löytynyt keittiöveitsi.
Oikeudenkäynti jatkuu avoimin ovin kello 14 jälkeen. Oikeus kuulee käräjäoikeuteen saapunutta perheen vanhinta lasta suljetuin ovin.
Uutinen päivittyy.
10:19