Päihteet ja huumausaineet ovat huolestuttavan tuttu ilmiö liikenteessä.
Poliisi kohtaa liikenteessä huumausaineiden vaikutuksen alaisia henkilöitä säännöllisesti.
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalaisen mukaan on tyypillistä, että henkilö käyttää useita eri huumausaineita yhtä aikaa.
Kun kysytään, mikä on vaarallisin huumausaine liikenteessä, poliisitarkastaja painottaa yhtä asiaa.
– Ne huumeet, jotka tekevät uneliaaksi. Mutta se ei ole niin yksinkertaista, koska ihmiset käyttävät huumeita sekaisin.
– Sieltä saattaa löytyä kolmeakin eri ainetta samasta ihmisestä.
Ihalainen kertoo, että vuoden 2024 alkupuoliskon tilastoissa huumausaineiden rattijuopumuksia oli saman verran kuin alkoholista johtuvia rattijuopumuksia.
– 45 prosenttia oli huumausaineista johtuvia rattijuopumuksia ja 45 prosenttia alkoholista johtuvia rattijuopumuksia. 10 prosenttia oli tapauksia, joissa oli molempia yhdessä.
Poliisi testaa huumausaineiden käyttöä liikenteessä muun muassa huumepikatestillä. Testi ei ole vuorenvarma, mutta poliisi pitää sitä luotettavana.
– Mikään sylkitesti ei ole täysin luotettava. Verinäyte kertoo tarkemmin, mitä (huumausaineita) siellä on.
Huumepikatesti on poliisille myös huomattavasti kalliimpi kuin alkoholia mittaava puhallustesti. Ihalaisen mukaan huumepikatesti maksaa noin 20 euroa, kun puhallustesti vain noin 7 senttiä.
Kuinka huumepikatesti toimii ja vastustelevatko ihmiset testin tekemistä? Katso artikkelin videolta.