Poliisi: Kouluampumisesta epäilty on avannut mahdollista motiivia

Vantaan kouluampumisesta epäilty on kuulustelussa avannut poliisille teon mahdollista motiivia, kertoo poliisi.

Poliisi ei toistaiseksi avaa mahdollista motiivia julkisuuteen tutkinnallisista syistä. 

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki kertoi tiistaina MTV:n Kymmenen uutisissa, että ampumisen tutkinnassa on tullut esiin seikkoja, jotka viittaavat suunnitelmallisuuteen.

Hän ei avaa tarkemmin sitä, millaisia nämä seikat ovat paitsi että epäilty oli ottanut kouluun aseen mukaan.

MTV:n tietojen mukaan ampuja tuli tiistaiaamuna luokkahuoneeseen kasvomaski naamallaan ja kuulosuojaimet korvillaan.

– Tekijä oli tullut luokkaan ja ampunut ensimmäisenä poikaa, tätä 12-vuotiasta luokkatoveriaan, joka kuoli näihin laukauksiin, kertoi MTV Uutisten rikostoimituksen päällikkö Tiia Palmén.

MTV Uutisten tietojen mukaan poikaa ammuttiin kaksi kertaa. Ase kuului ampujan lähisukulaiselle. 

Tämän jälkeen 12-vuotias poika ampui kahta luokassa ollutta tyttöä, jotka ovat tällä hetkellä erittäin vakavasti loukkaantuneita. MTV Uutisten tietojen mukaan tekijä valitsi uhrit ilmeisen sattumanvaraisesti.

Tietojen mukaan ampuja uhitteli myös luokanopettajalle ja yhdelle oppilaalle käytävälle pois lähtiessään. 

MTV Uutisten tietojen mukaan poika oli kantasuomalainen, ja hän oli ollut kyseisellä luokalla vasta muutamia kuukausia.

Epäilty tekijä, 12-vuotias poika otettiin teon jälkeen noin 50 minuutin kävelymatkan päästä. 

Poliisilla ei ollut teosta mitään ennakkotietoja.

Lue myös:

    Uusimmat