Vantaan Viertolan koulussa ampunut kuudesluokkalainen poika sijoitettiin heti teon jälkeen johonkin sijoituspaikkaan. Asia ilmenee poliisin esitutkintamateriaalista, joka tuli julkiseksi viime viikolla.
Pojan sijoituspaikkaa ei kerrota tai paljasteta poliisin esitutkinnassa, mutta pöytäkirjasta käy ilmi, että poika ei palannut asumaan kotiinsa ampumisen jälkeen.
Koska hän on vasta 12-vuotias eikä rikosoikeudellisessa vastuussa, häntä ei luonnollisestikaan otettu kiinni tai vaadittu vangittavaksi.
Kouluampuminen tapahtui Viertolan koulussa 2. päivä huhtikuuta. Ampumisessa kuoli 12-vuotias poika ja kaksi saman ikäistä tyttöä loukkaantui vakavasti. Teon tehnyttä poikaa kuulusteltiin ensimmäisen kerran jo tekopäivänä ensin alustavasti kiinnioton yhteydessä ja sen jälkeen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella.
Kuulustelut videoitiin ja niissä oli aina läsnä poliisin lisäksi myös sosiaalityöntekijät. Lisäksi paikalla oli myös pojan asianajaja.
Lue myös: Tällainen oli Viertolan kouluampujan ase – näin hän sai sen haltuunsa
Näin Viertolan kouluampuja kertoi poliisille päivän tapahtumista – nukkui edellisen yön ase vierellään
Sijoitettiin heti kodin ulkopuolelle
Seuraavan kerran poikaa kuulusteltiin neljä päivää teon jälkeen hänen sijoituspaikassaan. Paikkaa ei paljasteta esitutkintapöytäkirjassa. Poliisi kysyi tuolloin pojalta, miten hän oli viihtynyt sijoituspaikassa.
Poika kertoi, että hänellä oli mennyt ihan hyvin.
– Miltä tuntuu olla täällä paikassa? kuulustelija kysyi.
– On tylsää, poika vastasi.
Poika kertoi olleensa sijoituspaikassa neljä päivää, eli hänet oli viety sinne heti teon jälkeen.
– Miten sä majoitut täällä? Missä sä niinku asut?
– Tos viereises huoneessa asun.
– Onks sul ihan oma huone?
– On oma huone, lapsi vastasi.
Poika kertoi, että hänellä on huoneessa sänky ja tuoli.
– Mitä sä oot puuhaillu tääl? poliisi kysyi.
– Lukenu akkareita oikeestaan vaa.
Tällä poika tarkoitti Aku Ankka-sarjakuvalehtiä.
– Miltä se on tuntunut tän kaltainen oleminen?
– Tosi tylsältä, poika vastasi.
Lue myös: Mihin 12-vuotias murhasta epäilty kouluampuja voi päätyä? "Jos lapsi kykenee henkirikokseen, hänen täytyy voida todella huonosti"
Söi yksin omassa huoneessa
Epäilty kertoi, että sijoituspaikassa ruoka oli aika hyvää, ainakin välillä. Ruoka tuotiin hänelle omaan huoneeseen, joten hän ei vaikuttanut olevan muiden lasten tai nuorten kanssa tekemisissä.
Poika kertoi, ettei hänellä ollut ollut juurikaan nälkä. Yönsä hän sai kuitenkin nukuttua ihan hyvin ja paikassa oli hiljaista.
Pojalta kysyttiin samassa kuulustelussa kiusaamisesta, jota hän kertoi kokeneensa. Poika kuvaili sitä tönimiseksi ja nimittelyksi. Häntä alkoi itkettää, kun hän kertoi kokemuksistaan.
Poika puhui nimenomaan kiusaamisesta, jota hän koki edellisessä koulussa ennen Viertolaa. Hän sanoi kertoneensa siitä myös useille aikuisille koulussa. Kotona hän ei kuitenkaan juurikaan puhunut asiasta vanhemmilleen.
Lue myös: Viertolan ampuja käytti uhreistaan erikoisia sanoja kuulusteluissa – poliisin kysymys sai hänet itkemään
Huoltajat kuvailivat hieman sulkeutuneeksi
Esitutkinnassa kuultiin myös pojan huoltajia. Kumpikin vanhemmista kuvaili lasta kiltiksi ja hyvin herkäksi, omissa oloissaan viihtyväksi pojaksi. Poika piti videopelien pelaamisesta ja oli hyvin eläinrakas.
Huoltajat kertoivat myös siitä, että poikaa oli aiemmin kiusattu koulussa, eikä tällä ollut paljon kavereita. Pojalla oli toisen huoltajan mukaan oikeastaan vain yksi kaveri, joka asui noin 10 kilometrin päässä.
Toinen huoltajista totesi myös, ettei poika ole vuosiin ollut vihainen tai suuttunut, vaan ainoastaan flegmaattinen ja nykyään entistä sulkeutuneempi.
Huoltajan huolenaiheena oli, ettei poika tuonut tunteitaan esille, eikä mikään tuntunut hänestä miltään. Mitään raivokohtauksia poika ei ollut ikinä saanut. Huoltajan mukaan vihaisenakin poika kääriytyi itseensä eikä näyttänyt harmistustaan ulospäin.
Huoltajien mielestä poika oli hyvä koulussa. Hän oppi monet asiat nopeasti. Joskus pojalla oli ollut pieniä keskittymisvaikeuksia ja hän oli ollut rauhaton, mutta mitään isoja ongelmia ei koulussa ollut.
Vanhemmat tiesivät, että poikaa oli kiusattu edellisessä koulussa, mutta kovin paljon poika ei ollut halunnut kiusaamisesta kotona puhua.
Lue myös: Näin huoltajat reagoivat, kun saivat tietää poikansa olevan kouluampuja – "Ei sitä voinut tajuta"
Poika kuvaili itseään rauhalliseksi
Huoltajille ei ollut herännyt mitään huolta pojasta tai hänen voinnistaan. Kouluampuminen tuli heille täydellisenä shokkina ja järkytyksenä.
Poika kuvaili itse poliisille itseään rauhalliseksi, kiltiksi ja ystävälliseksi.
– Joskus mä tykkään olla kavereitten kanssa, joskus mä tykkään katsoa elokuvia, urheilla tai oleskella vaan kotona.
Hän kertoi pitävänsä jalkapallosta ja koripallosta sekä fantasia-elokuvista.