Poliisi kertoo epäilevänsä oululaisen miehen ampuneen kaksi ihmistä asunnon pihalla ja sisätiloissa Oulun Välivainiolla viime keväänä. Poliisi on nyt saanut esitutkinnan valmiiksi. Poliisi on tutkinut tapausta tappoina ja ampuma-aserikoksena.
Poliisin tiedotteen mukaan tilanne sai alkunsa siitä, kun kiinteistölle saapui vierailemaan mies.
Poliisi epäilee, että kiinteistön asukas ampui miehen asunnon terassilla pian miehen saapumisen jälkeen. Hetkeä myöhemmin asukas ampui myös puolisonsa talon sisätiloissa, poliisi kertoo. Ampumiseen epäilty käytti hallussaan ollut käsiasetta.
– Epäilty on tunnustanut ampuneensa molemmat uhrit. Epäilty ja ensimmäinen uhri tunsivat tai vähintäänkin tiesivät toisensa. Myös molemmat uhrit tunsivat tai tiesivät toisensa, poliisi tiedottaa.
– Tekojen aikaan sisällä asunnossa oli epäillyn ja hänen puolisonsa lisäksi asunnon kolmas asukas, jota poliisi ei epäile rikoksesta.
Henkirikokset tehtiin lauantaina 6. toukokuuta ennen kello 17, ja laukausten äänen kuuli usea alueella ollut henkilö. Poliisin mukaan sivullisille ei aiheutunut tilanteesta vaaraa.
– Poliisilla on käsitys teon motiivista, mutta se ei voi kertoa siitä enempää tässä vaiheessa, poliisitiedotteessa todetaan.
– Tapahtumat ja niiden eteneminen ovat saattaneet yllättää epäillyn tekijänkin.
Poliisi siirtää asian syyteharkintaan.