Poliisi vaatii tänään vangittavaksi 1997 syntynyttä miestä. Hänen epäillään murhanneen äitinsä Satakunnan Eurassa kesämökillä.
MTV Uutiset kertoi aiemmin tänään, että uhri on epäillyn lähiomainen, tässä tapauksessa äiti. Poliisi vahvisti asian aamupäivällä kello 11 aikaan tiedotteessaan.
Hätäkeskus sai 13. toukokuuta eli viime viikon torstaina kello yhden jälkeen iltapäivällä ilmoituksen mökkinaapurilta, joka oli kuullut viereisen mökin pihalta huutoa. Poliisin mukaan ilmoittaja oli havainnut, että paikalla on käynnissä jonkinlainen väkivallanteko.
Poliisit löysivät uhrin surmattuna paikalta, mutta epäilty oli ehtinyt poistua ennen virkavallan saapumista. Poliisi käynnistikin torstaina iltapäivällä suuren operaation epäillyn löytämiseksi. Miestä etsittiin alueelta useiden tuntien ajan.
Lue tapauksen taustat: Euran poliisioperaation syy selvisi: Poliisi tutkii perheen sisäistä väkivallantekoa – yksi sai surmansa
Vangitsemisistunto käräjillä
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Hiltula ei toistaiseksi kommentoi tapauksen yksityiskohtia ja tutkinnan etenemistä. Syynä tähän on poliisin mukaan se, ettei epäiltyä ole päästy vielä kuulustelemaan.
Poliisi tutkii tapausta murhan rikosnimikkeellä. Sen perusteella voidaan päätellä, että teko on ollut erittäin julma tai raaka ja sisältänyt esimerkiksi vakaata harkintaa.
Rikosprosessi etenee tänään siten, että rikoksesta epäiltyä miestä vaaditaan vangittavaksi Satakunnan käräjäoikeudessa todennäköisin syin murhasta epäiltynä. Vangitsemisistunto pidetään puoli kahden aikaan iltapäivällä.
Epäillyllä 1997 syntyneellä miehellä on jonkin verran aiempaa rikoshistoriaa ainakin kotipaikkakuntansa käräjäoikeudessa. Hänen taustaltaan löytyy muun muassa huumerikos, vahingontekoja ja lähestymiskieltoasia, jossa suojattavina on ollut miehen sisarus perheineen.
Poliisin mukaan asiasta tiedotetaan lisää aikaisintaan perjantaina.
Juttua täydennetty kello 11.07 kauttaaltaan uusin tiedoin.