Poliisin mukaan 24-vuotias epäilty oli käyttäytynyt illanvietossa aggressiivisesti ja osoitellut aseella useita ihmisiä.
Uudenvuodenaattona Porin Sampolassa tapahtuneesta henkirikoksesta epäilty mies ei tuntenut alaikäistä uhria entuudestaan, Lounais-Suomen poliisi kertoi torstaina.
Ampumisen mahdollinen motiivi jäi esitutkinnassa epäselväksi. 24-vuotiasta miestä epäillään taposta. Poliisin mukaan mies ampui 15-vuotiasta uhria lähietäisyydeltä päähän illanvietossa.
Poliisin mukaan kerrostaloasunnossa vietti iltaa tapahtumahetkellä uhrin ja epäillyn ampujan lisäksi ainakin kolme muuta ihmistä. Asunnossa oli käytetty myös päihteitä.
Poliisin mukaan epäilty ampuja oli käyttäytynyt uhkaavasti ja sekavasti ja esitellyt asetta sekä osoitellut sillä muita ihmisiä useita kertoja illan aikana.
– Lopulta tilanne kärjistyi siihen, että epäilty otti esiin jälleen ampuma-aseen ja laukaisi aseen lähietäisyydeltä kerran suoraan 15-vuotiasta uhria kohti. Luoti osui uhria päähän, poliisin tiedotteessa kerrottiin.
Poika kiidätettiin sairaalaan, mutta hän menehtyi saamiinsa vammoihin seuraavana päivänä.
Piileskeli poliisilta toisessa asunnossa
Poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen ampumisesta noin puoli yhdeltätoista illalla.
Epäilty otettiin kiinni noin kahta tuntia myöhemmin samassa kerrostalossa sijaitsevasta toisesta asunnosta.
Poliisi epäilee 24-vuotiasta miestä tapon lisäksi laittomasta uhkauksesta, oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta ja ampuma-aserikoksesta. Lisäksi poliisi epäilee 28- ja 46-vuotiaita miehiä rikoksentekijän suojelemisesta.
Poliisi epäilee, että 28-vuotias mies otti tapahtuneen jälkeen haltuunsa teossa käytetyn ampuma-aseen. Poliisi löysi epäillyn tekovälineen myöhemmin etsinnöissään.
46-vuotiaan miehen epäillään taas piilotelleen epäiltyä ampujaa kerrostaloasunnossa heti tapahtuneen jälkeen.