Poliisi ottanut kiinni kaksi ihmistä epäiltynä Ulvilan isänpäivän tulipaloista

9:00img
Murharyhmä tiukentaisi ampuma-aserikosten rangaistuksia
Julkaistu 17.11.2022 16:36

MTV UUTISET–STT

Lounais-Suomen poliisi on ottanut kiinni kaksi nuorta aikuista, joita epäillään isänpäivänä Ulvilassa Satakunnassa tapahtuneiden tulipalojen sytyttäjiksi. Poliisin mukaan yksi epäillyistä on vapautettu, mutta toinen on edelleen poliisin hallussa.

Poliisi kertoo päässeensä epäiltyjen tekijöiden jäljille omilla toimenpiteillään.

Kiinni otettuja epäillään nyt kolmesta isänpäivänä sytytetystä palosta Ulvilassa. Ensimmäisessä tulipalossa paloi varastorakennus, toisessa paperinkeräysastia ja kolmannessa omakotitalo. Paloissa ei poliisin mukaan sattunut henkilövahinkoja.

Poliisi jatkaa palojen tutkintaa.

Tuoreimmat aiheesta

Tuhopoltto