Poliisi paljasti Suomessa melko harvoin tavattavan huumeen salakuljetusringin – "Suurin takavarikkomme moneen vuoteen"

Takavarikoitua_oopiumia_2
Poliisin kuvaa takavarikoidusta oopiumista. Poliisi
Julkaistu 29.08.2017 15:01

MTV UUTISET

Helsingin poliisi on paljastanut rikollisorganisaation, joka salakuljetti Suomeen useita oopiumieriä heinäkuun 2016 ja maaliskuun 2017 välillä.

Oopiumia tuotiin Iranista Norjan kautta Suomeen yhteensä noin 1 900 gramma, josta on takavarikoitu eri yhteyksissä noin 700 grammaa.

Takavarikoitua_oopiumia_1

Poliisin mukaan rikolliset salakuljettivat Suomeen 1 900 gramma oopiumia. 

– Oopiumia tavataan Suomessa melko harvoin. Kyseessä on moneen vuoteen isoin tekemämme oopiumitakavarikko, tutkinnanjohtaja, rikoskomisari Jari Nikonen Helsingin poliisista kertoo.

Suomessa oopiumia on säilytetty yksityisasunnossa, josta sitä on levitetty myyntiin erityisesti Helsinkiin, mutta myös muualle Suomeen.

Esitutkinnan mukaan oopiumia on myyty Suomessa eteenpäin 30–50 euron grammahinnalla. Yhdestä grammasta on tehty yleensä muutamia käyttöannoksia.

Esitutkinnan aikana vangittuna on ollut seitsemän henkilöä. Heistä kaksi on edelleen vangittuna.

Vyyhdessä on tehty kaikkiaan 15 rikosilmoitusta. Juttuja on tutkittu huumausainerikoksina ja törkeinä huumausainerikoksina.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos