Helsingin Sanomia epäillään Wille Rydmanin kunnian loukkaamisesta – HS:n mukaan myös Rydmania epäillään ex-kumppaninsa herjauksesta

04032024 LK RYDMAN
Lehtikuva
Julkaistu 04.03.2024 12:28(Päivitetty 04.03.2024 15:07)

MTV UUTISET – STT

Helsingin poliisi kertoo saaneensa valmiiksi tutkinnan Helsingin Sanomien elinkeinoministeri Wille Rydmania (ps.) koskevasta artikkelista. 

Tutkinta siirtyy syyteharkintaan nimikkeillä kunnianloukkaus, törkeä kunnianloukkaus, törkeä yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen ja päätoimittajarikkomus.

Kyse on Helsingin Sanomien kesäkuussa 2022 julkaisemasta jutusta, jossa useat nuoret naiset kertoivat Wille Rydmanin ahdistavasta käytöksestä.

Poliisi sanoo tiedotteessaan, ettei se kommentoi tarkemmin, missä asioissa se epäilee rikoksen tapahtuneen.

Lue myös: Rydman pitää median toimintaa surkuhupaisana HS:n kunnianloukkausepäilyssä

HS:n silloinen päätoimittaja Anu Ubaud sanoi loppuvuodesta 2022 STT:lle, että juttu oli huolellisesti tehty ja siinä kuvatut asiat paikkansa pitäviä.

Poliisi kertoo tiedotteessa saaneensa valmiiksi myös toisen esitutkinnan, "jolla on yhteys esitutkintaan Helsingin Sanomien artikkelista".

– Tämän asian osalta poliisi ei avaa rikosepäilyn sisältöä tai tutkittuja rikosnimikkeitä, tiedotteessa sanotaan.

Helsingin Sanomien mukaan kyse on epäilystä, jonka mukaan Rydman on herjannut entistä seurustelukumppaniaan Amanda Blickiä vaalikirjassaan, blogissaan ja sosiaalisessa mediassa. Blick vahvistaa HS:lle olevansa esitutkinnassa asianomistajana. HS:n tietojen mukaan Rydmania epäillään törkeästä kunnianloukkauksesta, törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ja salassapitorikoksesta

Myös Rydmanin kirjaa koskeva epäilty salassapitorikos siirtyy syyteharkintaan.

Lue myös: HS:n päätoimittaja puolustaa Wille Rydmanin yksityisviestien julkaisua – "Nämä asiat ovat uutisia"

Rydmanille ei syytettä seksuaalirikoksesta

Keskusrikospoliisi (KRP) teki jo vuonna 2020 esiselvityksen Rydmanin toiminnasta ja puhutti silloin useita naisia. Esiselvitys lopetettiin, sillä tutkintakynnys ei poliisin mukaan tuolloin ylittynyt.

HS:n jutun jälkeen heinäkuussa KRP kertoi käynnistäneensä esitutkinnan seksuaalirikoksesta, koska se oli saanut uusia tietoja ja kuullut sellaisia henkilöitä, joita ei kuultu Rydmaniin liittyvässä aiemmassa esiselvityksessä. 

Rydmanin epäiltiin syyllistyneen raiskausrikokseen keväällä 2015.

Syyttäjät katsoivat, että keskusrikospoliisin tekemän esitutkinnan perusteella ei ole todennäköisiä syitä epäillä Rydmania rikoksesta.

Rydman on itse koko ajan kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä määräsi tutkinnan

Kolmas nyt valmistunut tutkinta koskee epäiltyä salassapitorikosta.

– Rikosepäily liittyy salassa pidettävien tietojen julkaisemiseen kansanedustajan kirjassa, joka ilmestyi vuonna 2023, poliisi sanoo tiedotteessaan.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe kumosi viime vuoden lopulla syyttäjän aiemman päätöksen jättää Rydmanin kirjaan liittyvä epäilty salassapitorikos tutkimatta.

Rikosepäilyssä on kyse Rydmanin kirjasta Salaisuus, jota ei ollut. KRP teki alun perin kirjasta tutkintapyynnön Helsingin poliisille, koska se epäili siinä julkistetun tietoja, jotka oli määrätty salassa pidettäviksi.

Syyttäjä päätti tuolloin, ettei epäilystä ole syytä käynnistää esitutkintaa. Apulaisvaltakunnansyyttäjän päätöksellä asiasta suoritettiin kuitenkin esitutkinta, joka siirtyy nyt syyttäjälle syyteharkintaan.

Rydman kommentoi marraskuussa asiaa viestipalvelu X:ssä.

– Kirjassani ei ole julkaistu mitään sellaista, mitä ei olisi saanut julkaista. Päinvastaista väittävät eivät joko tiedä, mistä puhuvat, tai vaihtoehtoisesti tulkitsevat tosiasioita tahallisesti vääristellen.

Lue myös: Orpo hallituksen puheista Ylelle: ”Valitettavasti joitain ylilyöntejä tulee”

Tuoreimmat aiheesta

Wille Rydman