Oikeudenkäynnit uhkaavat pidentyä entisestään oikeudenhoidon riittämättömän rahoituksen vuoksi, varoittavat Suomen tuomariliitto ja Asianajajaliitto.
Tuomioistuimet saivat perusrahoitukseensa ensi vuonna noin 20 miljoonaa euroa vähemmän kuin pyysivät, mikä alan toimijoiden mukaan heijastuu väistämättä tuomioistuimiin entistä pidempinä käsittelyaikoina.
– Hallitusohjelmassa oikeudenhoidosta todetaan, että tavoitteena on oikeudenkäyntien käsittelyaikojen lyhentäminen ja oikeudenhoidon rahoituksen turvaaminen. Nämä ovat Tuomariliiton näkökulmasta tällä hetkellä täysin sanahelinää, sanoi Suomen Tuomariliiton puheenjohtaja Sanna Mantila MTV:n Uutisaamussa.
Lue myös: Oikeusjuttujen venyvät käsittelyajat voivat varjostaa jo oikeusturvaa – yli vuoden käsittelyaika on asiantuntijan mukaan kohtuuton
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on aiemmin antanut Suomelle lukuisia tuomioita liian pitkistä oikeudenkäynneistä.
Asianajajaliiton puheenjohtaja Hanna Räihä-Mäntyharjun mukaan tavallinen oikeusprosessi vie usein jopa kolme vuotta, monimutkaisissa asioissa kesto on vielä paljon pidempi.
– Kyllä ne ovat pitkiä aikoja. Jokainen voi miettiä sitä, että joutuu todistamaan asiasta, joka on tapahtunut viisi vuotta sitten. Miten luotettavia sellaiset muistikuvat enää ovat?
Tuomareiden ja asianajajien mukaan kansalaisten oikeusturva on vaarassa oikeudenhoidon riittämättömien resurssien vuoksi.
– Perustuslaissa on oikeus saada viivytyksetön oikeudenkäynti ja tällä hetkellä kansalaisten oikeusturva vaarantuu tästä näkökulmasta koska tuomioistuimilla, tällä ketjulla, ei ole riittävästi rahoitusta. Ja nyt näyttää vakavasti siltä, että käsittelyajat tulevat pidentymään jatkossakin, Mantila sanoo.