Poliisin mukaan räjähde oli toimintakuntoinen. Epäilty on vangittuna.
Poliisi epäilee 17-vuotiasta kouvolalaista poikaa tapon yrityksestä ja räjähderikoksesta.
Poliisi sai lauantaina 1. kesäkuuta iltapäivällä ilmoituksen, jonka mukaan asuinrakennuksen läheisyyteen Kouvolassa oli ilmestynyt paketti, joka näytti mahdolliselta räjähteeltä.
Poliisi tutki paketin ja totesi nopeasti, että kyseessä oli toimintakuntoinen improvisoitu räjähde. Poliisin räjähteisiin erikoistunut henkilöstö käsitteli räjähteen vaarattomaksi.
Epäilty nuori vangittiin viime viikon torstaina Kymenlaakson käräjäoikeudessa.
Poliisi ei ole kertonut epäillyn ikää tai sukupuolta, mutta vangitsemistiedoista selviää, että kyseessä on 17-vuotias poika.
Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Kimmo Kostiainen kertoo, että poliisin käsityksen mukaan epäilty ja rakennuksen asukkaat tunsivat toisensa jollain tavalla.
– Tätä luonnollisesti edelleen selvitetään lisää, kuten myös teon motiivia, josta emme voi vielä lausua oikein mitään, Kostiainen kertoi STT:lle.
Räjähdettä ei kommentoida tarkemmin
Poliisi ei tässä vaiheessa kerro, minkälainen asuinrakennus oli kyseessä. Poliisi ei vielä myöskään ota kantaa siihen, minkälaista räjähdysainetta paketti sisälsi tai minkälaista tuhoa räjähde olisi voinut aiheuttaa lauetessaan.
– Voin sanoa sen verran, että se on sisältänyt räjähdysainetta ja se on heti alkuvaiheessa arvioitu vaaralliseksi.
Poliisi on tehnyt tapaukseen liittyen useita kiinniottoja ja kotietsintöjä sekä kuulustellut useita ihmisiä. Muut tutkinnan alkuvaiheessa kiinni otetut ihmiset on sittemmin vapautettu.
Kostiainen ei kommentoi kuulusteltujen ihmisten määrää, ikää tai sitä, miten heidän mahdollisesti on epäilty liittyneen tapaukseen.
– Poliisi tutkii tällaisessa tapauksessa kaiken mahdollisimman tarkasti ja muita mahdollisia osallisuuksia edelleenkin selvitetään. Tässä vaiheessa näyttäisi, että pääepäillyksi kohdentuu tämä vangittu nuori.
Poliisi aikoo tiedottaa tutkinnasta lisää aikaisintaan maanantaina.
Juttua päivitetty 12.6.2024 kello 14.55: lisätty epäillyn ikä.
Uusimmat
-
21:43
Uusi koronavariantti leviää maailmalla
-
21:12
Jane's Addictionin keikka Bostonissa eskaloitui painiksi lavalla – loppukiertue peruttu
-
21:08
Yhdestä TTK-oppilaasta nähtiin aivan uusi puoli, joka sai Tanssiraadin hanat aukeamaan: "Itkin"
-
20:47
Asiantuntija Trumpin mahdollisesta salamurhayrityksestä: "Ehdottomasti tätä tullaan käyttämään kampanjoinnissa"
-
20:33
Maailman parhaaksi valittu jalkapallotähti jatkaa Barcelonassa
-
20:29
Erektio-ongelmia voi ehkäistä omilla toimilla – "Voi olla jopa ihmelääke"
-
20:27
Donald Trumpin salamurhayrityksestä epäilty kahleissa tuomarin eteen – syytteet julki
-
20:22
Helsingin Maunulassa poliisioperaatio – yksi sairaalaan
-
20:11
Awak Kuierille merkittävä kunnianosoitus
-
20:04
Ilkka Sasi erotetaan apulaispormestarin tehtävästä
-
20:00
Nordealla edelleen ongelmia verkko- ja mobiilipankissa
-
20:00
Ensitreffit alttarilla -parin hääyönä kipinöi: "Saatoimme tutkiskella toisiamme"
-
19:37
Sidney Crosby laittoi nimen paperiin – seurapomo puhkesi kiitokseen: "Tekee valtavan henkilökohtaisen uhrauksen"
-
19:31
SM-liigapakin sopimus purettu – "Olen saanut ymmärrystä tilanteessani"
-
19:28
Trump syyttää ampumisesta Bidenin ja Harrisin kielenkäyttöä
-
19:11
IS: Valkeakosken teinisurman tutkinta valmistui – mukana uusi rikosnimike
-
19:10
Törkytoimintaa HIFK-katsomossa – selvitys nyt käynnissä: "Ei edusta millään tavalla arvoja"
-
19:06
Lehtisaaren taposta tuomittu mies taas syytettynä – puolalaisjohtoinen rikollisryhmä levitti 1 600 kiloa amfetamiinia
-
19:03
Avioeron keskellä olevat Jennifer Lopez ja Ben Affleck kokoontuivat perhelounaalle – artisti pitää edelleen kihlasormustaan
-
19:01
Suomalaiseen tautiperintöön kuuluu tappaviakin sairauksia – miksi niitä aiheuttavia geenejä ei seulota ennaltaehkäisevästi?
-
Lataa lisää