Kadonneen Juuso Sirviön ruumis löytyi perjantaina, Itä-Suomen poliisilaitokselta vahvistetaan. Samalla tappona tutkittu rikostutkinta nytkähti ison askeleen eteenpän.
Rikoskomisario Esko Salo kertoo, että poliisilla oli suuntaa-antava käsitys ruumiin sijainnista, mutta teosta epäillyt pystyivät osoittamaan viranomaisille ruumiin tarkemman olinpaikan. Ruumis oli piilotettu maastoon.
Lue myös: Poliisi uskoo löytäneensä kadonneen Juuso Sirviön, 30, ruumiin Tervosta
Sirviön kuolemaan uskotaan liittyvän väkivaltaa, ja vangittu mies ja nainen ovat myöntäneet olevansa osallisia kuolemaan johtaneeseen tekokokonaisuuteen. Poliisi ei tässä vaiheessa kuitenkaan halua tarkemmin kertoa, mitä Sirviölle uskotaan tehdyn. Osaltaan tämä liittyy siihen, että viranomaiset eivät halua, että vangitut saavat tietoa siitä, mitä toinen osapuoli on kuulusteluissa kertonut.
Poliisi ei ole kuulusteluissa juuri käynyt läpi vielä teon motiiveja, sillä tutkinnan alkuvaiheessa keskeinen halu oli löytää rikoksen uhri.
– Esitutkinnan alkuvaiheessa on ollut oleellista, että ruumis löydetään ja saadaan varmuus, että kyse on henkirikoksesta, Salo kertoo.