Poliisi valvoo nopeuksia tehostetusti koulujen alkamisen takia – myös pyöräilijät tarkkailun alla: "Vain alle 12-vuotiaat saavat ajaa polkupyörällä jalkakäytävällä"

poliisi tutka liikennevalvonta
Julkaistu 06.08.2018 10:19

MTV UUTISET

Poliisi valvoo tehostetusti ajonopeuksia 8. - 10. elokuuta erityisesti koulujen läheisyydessä ja turvaa muutenkin oppilaiden koulujen aloitusta viikoilla 32–33 riippuen koulujen alkamisajankohdasta.

Poliisi muistuttaa, että aikuisen kannattaa kävellä koulutie läpi yhdessä lapsen kanssa ennen koulujen alkua.

– Lapselle hahmottuu parempi kuva koulutiestä ja sen mahdollisista vaaroista, kun hän kävelee sen yhdessä aikuisen kanssa ja keskustelee mahdollisista vaaranpaikoista, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.

Vaikka perusasiat olisikin jo pohdittu, kannattaa ne Kallion mukaan vielä kerrata.

– Lasta muistutetaan esimerkiksi siitä, että risteyksessä pitää katsoa vasemmalle ja oikealle ja että risteys tulee ylittää suojatien kohdalta vihreän liikennevalon palaessa, Kallio sanoo.

Kännyköiden ja turvalaitteiden käyttö tarkastelussa

Poliisi valvoo nopeuksia Euroopan laajuisen valvontateeman mukaisesti. Lisäksi valvotaan kuljettajien kännyköiden ja turvalaitteiden käyttöä sekä suojatiesääntöjen noudattamista.

– Poliisi pyrkii koulujen alkaessa olemaan muutenkin näkyvästi esillä, koska näkyvällä poliisitoiminnalla pystytään vaikuttamaan ihmisten liikennekäyttäytymiseen, Kallio sanoo.

Kallio korostaa, että autoilijoiden kannattaa ajaa koulujen lähistöillä tavanomaista tarkkaavaisemmin ja muistaa erityinen varovaisuusvelvoite, kun lapsia on liikenteessä.

Valvonnan kohteena myös pyöräilijät

Poliisi valvoo koulujen alkaessa tehostetusti myös jalkakäytävällä ajavia polkupyöriä.

– Vain alle 12-vuotiaat saavat ajaa lain mukaan polkupyörällä jalkakäytävällä. Tätä vanhempien tulee käyttää pyörätietä tai ajorataa, Kallio sanoo.

Poliisi muistuttaa myös, että pyöräilijöiden kannattaa oman turvallisuutensa vuoksi aina pyöräillessään käyttää pyöräilykypärää.

– Esimerkin voima on valtava. Paljon näkee liikkeellä lapsiperheitä, joiden lapsilla on kypärät, mutta vanhemmilla ei. Monet vanhemmat myös puhuvat kännykkään autolla tai pyörällä ajaessaan. Lapsille kannattaa näyttää hyvää ja turvallista esimerkkiä jo pienestä pitäen, Kallio muistuttaa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa