Syyslukukausi käynnistyy lähes kaikissa peruskouluissa loppuviikolla.
Koulujen alkaminen tarkoittaa sitä, että pian liikenteeseen ilmaantuvat pienet ja vähän isommatkin koululaiset.
Helsingin liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pastersteinin mukaan poliisi on varautunut uusiin tulokkaisiin.
– Nyt valvotaan jo vähän ennakkoon ja sitten koko loppuviikko valvotaan. Toki vielä ensi viikolla jatketaan, painotettuna koulujen lähialueille.
Valvonta kohdistuu suojateille, liikennevaloihin ja ajonopeuksiin sekä pysäköintiin. Pasterstein painottaa, että autoilijoiden on nyt syytä huomioida varsinkin suojatiet.
– Siellä on uusia ja pieniä kulkijoita, joiden havannointikyky ja toimintatavat eivät ole yhtä varmoja kuin aikuisten. Kuljettajallahan on erityinen varovaisuusvelvoite suojatien kohdalla ja myös silloin, kun näkee lapsia liikenteessä.
Toimittaja tutustui ylikomisario Pastersteinin kanssa tyypilliseen vaaranpaikkaan Pohjois-Haagassa. Katso yllä olevalta videolta, millaiset olosuhteet voivat aiheuttaa vakavan vaaran.
Lue myös: Koulujen alku tuo pienet lapset liikenteeseen – asiantuntija muistuttaa vaaratilanteesta: "Ehdottoman tärkeää, että..."
"Nyt vaaditaan erityistä keskittymistä"
Pasterstein muistuttaa myös kännykän käytöstä liikenteessä.
– Jos keskittyminen on matkapuhelimessa kävellessä, niin se vie havainnointikyvyn vääriin asioihin ja silloin tietysti riskit kasvavat. Tämä ei tietenkään koske vain ykkösluokkalaisia, vaan kaikkia meitä, niin aikuisia kuin lapsiakin.
Pasterstein lähettää kaikille autoilijoille painavan viestin koulujen alkamisen varalle. Liikenteessä on oltava hereillä joka päivä.
– Mutta nyt vaaditaan erityistä keskittymistä suojateiden kohdilla ja kun näkee lapsia. On upea asia, että Suomessa lapset voivat kulkea turvallisesti ja pelkäämättä koulutien. Pidetään kiinni siitä, että niin on jatkossakin.