Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolosuhteet ovat kevään ja kesän aikana aktivoineet huijareita liikkeelle. Lounais-Suomen poliisi kertoo tutkivansa tapausta, jossa vanhuksen kotiovelle tultiin myymään suojamaskeja ja -käsineitä rikollisin tarkoitusperin.
Poliisin mukaan tilanteessa tehtiin kaupat, mutta myyjä ei palauttanut vanhuksen pankkikorttia. Myöhemmin kortilla tehtiin luvattomia nostoja.
– Yleensä tällaisen huijauksen kohteeksi valikoituu juuri vanhus. Kaupustelijan tarkoituksena on päästä sisälle asuntoon ja mahdollisesti viedä sieltä rahaa, arvotavaroita, pankkikortti tai nettipankkitunnukset, poliisi kirjoittaa asiasta kertovassa Facebook-päivityksesssään.
Poliisi muistuttaa, ettei ole olemassa minkäänlaisia koronatarkastajia, koronalta suojaavia erityisiä ilmansuodattimia tai niiden myyjiä. Virkavalta suosittaa osatamaan suojamaskit ja -käsineet kaupasta.