Koronavirustilannetta ja tautiin liittyvää huolta hyödynnetään hyvin uskottavien huijausten tekemisessä, varoittaa Itä-Uudenmaan poliisi. Kelmien kohteena ovat pääasiassa iäkkäät ihmiset.
Rikollisten tiedetään muun muassa tehneen keksittyjä "koronatarkastuksia" ja tarjonneen "ruokapalveluita". Uhrien kotiin on menty myös muka asentamaan koronasuodattimia.
Tosiasiassa vorot ovat etsineet tekosyytä päästä sisälle asuntoon, ja ovat teon aikana vieneet sieltä käteistä rahaa, koruja sekä muita arvoesineitä, kuten kelloja.
– Kehotamme nyt kansalaisia valppauteen ja suhtautumaan terveellä epäluulolla, mikäli oven taakse ilmaantuu ihmisiä, jotka tarjoavat apuaan tai asiantuntemustaan korona-asioihin liittyen. Painotamme poliisista, että poliisit eivät tarjoa minkäänlaisia palveluja asunnon tarkastuksiin liittyen tai tee mitään koronatarkastuksia ovelta ovelle, kertoo rikoskomisario Simo Kauppinen poliisilaitoksen tiedotteessa.
Samalla koronaan vetoavat huijarit ovat rantautuneet myös nettiin. Erilaisten olemattomien tuotteiden myyntiä ja toimitusta markkinoivat rikolliset pyrkivät hyödyntämään koronaviruksen herättämiä huolia teoissaan.
Poliisi toivookin, että ikäihmisten läheiset ja sukulaiset varoittaisivat näitä mahdollisista koronahuijareista esimerkiksi puhelinkeskustelun yhteydessä.