Poliisilla viikonloppuna tehovalvonta – syyniin etenkin yksi ikäryhmä

poliisi tutka liikennevalvonta
Nuoret aikuiset edustavat miltei puolta törkeistä liikenneturvallisuuden vaarantamisista poliisin tilastoissa.
Julkaistu 03.10.2023 09:35

Salla Laurila

Poliisi valvoo tulevana viikonloppuna nuorten liikennekäyttäytymistä tehostetusti, tiedottaa Poliisihallitus.

Tehovalvontaa suoritetaan 6.–8. lokakuuta, painopisteenä suurten ylinopeuksien paljastaminen, nuorten liikennekäyttäytyminen sekä mahdollisten kokoontumisajojen valvonta.

Poliisin mukaan 15–24-vuotiaat ovat yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa. Poliisihallituksen mukaan nuorten aiheuttamia kuolemaan johtaneita onnettomuuksia sattuu etenkin viikonloppuöisin.

– Noin kolmasosaan kuolemaan johtavista tieliikenneonnettomuuksista liittyy liian suuri tai väärä tilannenopeus, poliisitarkastaja Heikki Kallio toteaa tiedotteessa. 

Poliisi epäilee vuosittain noin kahta tuhatta 17–24-vuotiasta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, joka on miltei puolet kaikista vuoden aikana kirjatuista kyseisistä rikosepäilyistä. Miesten osuus, myös nuorten osalta, kyseisistä rikosepäilyistä on jopa noin 90 prosenttia. 

Video: Nuori kuski ajoi poliisia vastapalloon karmealla ylinopeudella

0:36img

Video: Mopomiitti jätti jälkeensä valtavan tuhon Seinäjoella

1:23img

Lue myös: Käsistä lähteneestä mopomiitistä hävityksen kauhistus, kauppa kieltää kokoontumisajot: "Rikottiin paikkoja paljon"

Poikkeusluvalla ajokortin saanut 17-vuotias kaahasi yli 200 kmh − jäänyt aiemminkin kiinni "huikeista ylinopeuksista"

Lohjalla puuhun päätynyttä autoa ajoi 17-vuotias nuori poikkeusluvalla – useita nuoria loukkaantui

"Mopomiitit" ovat paisuneet jopa satojen osallistujien vaaralliseksi ralliksi – poliisi huolissaan: "Ilmiöllä voi olla vakavat seuraamukset"

Peltiä ruttuun, ajokieltoja ja moottoritien ramppi jumiin – sadat nuoret kruisailivat Tampereen seudulla lauantai-iltana

Tuoreimmat aiheesta

Poliisi