Poliisihallitukselta tiedusteltiin marraskuun alussa mahdollisuutta toimittaa vanhaksi menneitä suojavälineitä, kuten luotiliivejä ja ensiapuvälineitä Ukrainaan.
Kysyjä oli suomalainen taho, joka on kerännyt erilaisia apupaketteja toimitettavaksi Ukrainaan maan auttamiseksi Venäjän hyökkäyssodan aikana. Suojavälineet oli yhteydenoton mukaan tarkoitettu ukrainalaisille avustustyöntekijöille ja taisteleville "omasuojayksiköille".
Vastaus oli, ettei poliisi voi osallistua tällaisiin lahjoituksiin.
Lue myös: Yritysten Ukraina-apu on hiipunut syksyn kuluessa – yksityishenkilöt lahjoittavat droneja ja hygieniatarvikkeita
2:08
"Tällaisia suojavarusteita ei ole vastuullista antaa käyttöön"
Aluksikin virkavalta perusteli päätöstä sillä, että valtion omaisuuden luovuttamista rajoittaa talousarviolaki ja siihen liittyvät ohjeet.
Toinen, vähemmän byrokraattinen syy liittyi välineiden laatuun.
– Poliisi käyttää pääsääntöisesti varusteet loppuun. Esimerkiksi suojavarusteet uusitaan vasta, kun ne ovat saavuttaneet sen iän, jonka jälkeen valmistaja ei takaa niiden toimintaa. Tällaisia suojavarusteita ei ole vastuullista antaa käyttöön muualle, poliisihallituksesta kerrottiin.
Poliisi vielä lisäsi, että poliisin tekemiä tukitoimia Ukrainaa kohtaan ohjaavat lait ja niiden pohjalta annetut muut ohjeet poliisin määrärahojen käytöstä. Samalla poliisi ilmaisi, ettei tarvitse hyvin verkostuneita kansalaisjärjestöjäkään avun toimittamiseen, jos sille katsotaan olevan tarve.
– Poliisilla on kyky pitää yllä suoria kontakteja Ukrainaan ja ohjata näin tukitoimintaansa itse, poliisihallituksesta kerrottiin.